DVD-levyn videokuvan pakkauksessa käytetään MPEG-2 kuvanpakkausta. DVD-levylle saa yhdelle puolelle mahtumaan reilut kaksi tuntia videokuvaa 4.69 megabittiä sekunnissa kuvan datanopeudella.
DVD FAQ kertoo DVD-levyllä olevasta videoformaatista seuraavaa:
DVD-formaatti kärsii edelleen NTSC- ja PAL-formaattien erosta kuten muutkin videoformaatit (videokasetti, laserdisc), koska eri videostandardeille talletettu kuva on talletettu eri tavoin levylle. Vaikka materiaali on DVD-levyllä digitaalisessa muodossa, ei sitä voi helposti esittää monessa eri formaatissa ulos, johtuen näiden eri formaattien erilaisista resoluutoista ja kuvataajuuksista. Tarkoituksena DVD:n kanssa ei näytä olleen tarkoituksena saada mitään maailmankattavaa systeemiä, jossa levyjä voi helposti hankkia mistä tahansa. Jo aluekoodit osoittavat tämän.
Jos filmimateriaali on talletettu levylle 24 kuvaa/s muodossa (yleisin tapa), niin NTSC_ulostuloon se esitetään 2-3 pulldown-menetelmällä ja PAL-ulostuloon 4% nopeutettuna (standardit menettelyt filmien esittämiseen televisiossa). Koska PAL-levyissä elokuva esitetään 4% nopeammin, on näiden ääni yleensä eriksene käsitelty niin, että se ei kärsi liikaa tästä nopeuttamisesta.
Eli jollain DVD-levyllä voi olla normaalin MPEG-2-kuvan sijasta MPEG-1-kuvaa. DVD FAQ:ssa mainitaan lisäksi seuraavaa: koska maailmalla on ennestään jo runsaasti MPEG-1 pakkauksella tallennettua materiaalia, niin joillain halvoilla DVD-levyillä käytetään tätä vanhaa MPEG-1 dataa suoraan, joten tulos ei ole täyden DVD-laadun mukainen (kuvanlaatu lähinnä VHS-videon luokkaa).
Television kuvassa olevaa resoluutiota on hiukan hankala muuttaa suoraan pikseleiksi, koska yleensä televisiosta katsotaan analogisia yleisradiolähetyksiä. Hommaan vaikuttaa valtava määrä erilaisia tekijöitä, kuten katsottavan signaalin laatu ja tyyppi, luminanssille ja värille varattu kaintanleveys, oman TV-vastaanottimen laatu, tuotantolaitteet, overscanin määrä jne.
Yleisesti televisiopuolen digitaalituotannossa studioissa käytetään joko resoluutiota 720x576 tai sitten 704x576. Se, kuinka paljon tuosta informaatiosta sitten TV-ruudullasi lopulta näet, onkin toinen juttu.
Mahdollisia äänenkoodaustapoja ovat:
DVD-standardin mukaan kaikissa levyissä tulee olla Dolby Digital -raita, paitsi Euroopassa joko MEPG tai DD. Eurooppalaisissakin DVD-levyissä Dolby Digital -ääniraita on käytännössä levyjen määrässä murskaavan ylivoimainen MPEG-äänellä varustettuihin verrattuna.
Valtaosa leffoista on kaksipuolisia. Toisella puolella on Pan&scan ja toisella puolella WS, joista noin puolet on anamorfisia wide screenejä. Eli hyvin suuren osan elokuvista saa alkuperäisellä kuvasuhteella, mikä lienee leffaharrastajalle tärkeintä.
DVD-levyissä tuntuvat käyttävän seuraavia merkintöjä:
Kannattaa huomioida, että kuvasuhteet voivat vaihdella samassakin elokuvassa riippuen minkä alueen levy on kyseessä.
DVD-soittimissa on kuvasuhteen valinta, jolla valitaan 16:9 tai 4:3 TV. 16:9 on kai useimmissa oletus.
Anamorfisuus on tapa pistää laajakangaselokuva DVD-levylle käyttäen hyväksi koko vertikaalinen resoluutio. Tämä operaatio on tehty uudelleen muotoilemalla levyllä olevaan kuvna muotoa (tästä nimi anamorfinen, joka sanana tarkoittaa lähinnä uudelleenmuotoiltua tai epämuodostunutta).
Eli anamorfisuudella ei ole mitään tekemistä 'widescreen' -elokuvan kuvasuhteen kanssa, koska laajakangaselokuva voidaan laittaa DVD-levylle myös muutenkin kuin anamorphisuutta hyödyntäen. Jos takakannessa lukee 'Letterboxed' eli LB, niin kuva ei ole anamorfinen, vaan resoluutiota hukataan mustien palkkien esittämiseen.
Lisää selitystä aiheesta löytyy osoitteisa http://www.dvdweb.co.uk/anamorphic.htm ja http://www.ultimatum.demon.co.uk/pjh/homecinema/dvd_ld_comparison_2.htm.
Seuraavassa muutama vertailu eri kuvan formaateista DVD-levyllä:
16:9 elokuva Letterboxattu: 432 viivaa elokuvaa, 144 mustaa viivaa 16:9 elokuva Anamofinen: 576 viivaa, ei tallennettu mustaa 2.35:1 elokuva Letterboxattu: 328 viivaa, 248 mustaa viivaa 2.35:1 elokuva Anamorfinen: 435 viivaa, 141 mustaa viivaa (oikeastaan anamorphinen ja letterboksattu yhtäaikaisesti).Nimitystä 'anamorphic letterboxed' / 'letterboxed anamorphic' et löydä ensimmäisestäkään dvd:stä (ellei tule vastaan joku tosi outo eurooppalainen) vaan käytetään 'enhanced for widescreen' / 'enhanced for 16x9' / 'anamorphic widescreen'.
Kun asetat DVD-soittimesi kuvasuhteen (aspect ratio) 4:3 tilaan, niin kaikki levyt näkyvät normaalitelevisioon sopivassa muodossa. Tällöin anamorfiset levyt näkyvät aivan tavallisessa widescreen muodossa. Sensijaan jos kuvasuhde on asetettu 16:9 moodiin DVD-soittimessa ja levy on anamorfinen, on tuloksena nuo laihat ja pitkät ihmiset, jotka sitten puristetaan normaaliin kokoon tykillä/televisiolla.
Nykyisin elokuvat käyttävät vielä leveämpi kuvamuotoja kuin DVD:n 16:9. Näiden kuvasuhteiden mahduttamiseen 16:9 kuvaan voidana käyttää sitten kaikkia samoja menetelmiä, kun on käytetty elokuvien mahduttamiseen normaalin television 4:3 ruutuunkin (letterbox, pan&scan, leikataan reunoista pois tms.).
Eräs käytetty tapa erittäin leveille elokuville on letterboksaus 16:9 muotoon. Tässä prosessissa kuvan ylä- ja alareunaan jää mustat palkit. Alla esimerkkikuva tälläisestä ratkaisusta:
16:9 +-----------------+ |-----------------| | 2.35:1 | |-----------------| +-----------------+
NTSC DVD:n resoluutio on 720x486 pikseliä ja PAL DVD:n 720x576.
Vertailukohtana PAL-VHS:n vastaava "pikseliresoluutio" on noin 320x576, on ero DVD:n hyväksi dramaattinen. PAL-lähetykseen (n. 530x576 pikseliä) ero on pienempi, mutta DVD voittaa helposti sittenkin kokonaan puuttuvien haamukuviensa, komponenttimuotoisen kuvansa, ja puuttuvan värikohinan takia.
Käytettävä datanopeus voidaan määritellä levykohtaisesti, eikä siirtonopeuden tarvitse olla koko levyn ajan vakio. Tyypillinen datanopeus on luokkaa 3-6 Mbit/s ja maksimi datanopeus on 10.08 Mbit/s. DVD standardin mukaan soittimen pitää pystyä dekoodaamaan 9.8Mbit/s bittivirtaa jatkuvasti (10.08 Mbit/s sisältää myös virheenkorjausinformaatiota). Lisää tietoa aiheesta löytyy DVD FAQ:sta osoitteesta http://www.videodiscovery.com/vdyweb/dvd/dvdfaq.html.
Melkein poikkeuksetta alunperin filmillä oleva materiaali on talletettuna DVD-levylle alkueräisellä filmin nopeudella 24 kuvaa sekunnissa (tosin puolikuviksi jaettuna, 48 puolikuvaa sekunnissa, kaksi peräkkäistä puolikuvaa muodostaa yhden kokokuvan). Eli jokainen kuva on periaatteessa sellaisenaan talletettuna DVD-levylle. Tästä datavirrasta DVD-soitin sitten generoi ulos tarvittavan määrän kuvia (60 puolikuvaa sekunnissa) näyttölaittelle sopivalla muunnoksella (joka toinen levyn kuva esitetään 2 puolikuvan ajan, joka toinen levyn kuva kolmen puolikuvan ajan). PAL-formaatissa filmiä esitetään tyypillisesti 25 kuvaa/s nopeudella (normaali tapa filmien esittämiseen televisiossa). Tämä saadaan DVD-levyssä aikaan nopeuttamalla levyn toisto 4 prosenttia (24 kuvaa/s -> 25 kuvaa/s). Kun näin on saatu aikaan 25 ruutua/s kuvamateriaali, se voidaan esitää televisiossa siten, että yhtä filmiruutua näytetään sitten television kummankin puolikuvan ajan. PAL levyillä masterointivaiheessa audiota täytyy nopeuttaa valmiiksi 4%, jotta se on edelleen syncissa kuvan kanssa. Audiota ei nopeuteta "lennosta".
Jos kuvamateriaali sattuu taas alunperin olemaan vidomateriaalia, niin se talletetaan levylle videokuvan normaalilla kuvanopeudella (noin 60 puolikuvaa/s NTSC:llä ja 50 puolikuvaa/s PAL:lla). Täten videokuvamateriaaleilla luonnolliset kuvanopeudet levyllä ovat 30 kuvaa/s (NTSC-levyt) ja 25 kuvaa/s (PAL-levyt).
DVD-soittimella voi soittaa CD-levyjä. Tämä pitää paikkaansa ainakin jokaisella DVD-soitimallilla, mitä vuoden 1999 alkuun mennessä on ollut myynnissä. Tehtaassa prässätty CD-levyt soivat nätisti joka koneessa (jos ei soi niin laite on viallinen), mutta CD-R-levyjen kanssa voi tulla ongelmia, koska tehtaassa prässätyn ja CD-R-levyn urat eroavat DVD-soittimen lasersäteen kannalta (joka ei siis ole sama kuin audio-soittimen) ratkaisevasti toisistaan. Siksi ilman erikoisjärjestelyjä DVD soitin ei CD-R-levyjä toista, oli siinä sitten mitä tahansa tavaraa.
CD-soittamisesta kannattaa muistaa, että CD-R levyjä eivät DVD-soittimet soita varmasti kuin ne koneet, joissa on 2 laseria: toinen DVD:lle ja toinen CD:lle. Joillain yhden laserin DVD-soittimella saattaa pystya tosin soittamaan joitain harvoja CD-R-levymerkkejä ilman ongelmia.
DVD-soittimen voi kytkeä aivan tavalliseen linjatasoiseen ottoon, kuten kasetti tai minidisc soittimenkin. Näin saat ulos stereoäänen DVD levyltä.
Kaikista dvd-soittimista saa ulos myös perinteisen Pro-Logic koodatun kaksikanavaisen analogiasignaalin. DVD-standardi vaatii, että jokaisessa maailman DVD-soittimessa on oltava Dolbyn piiri, joka enkoodaa DD-raidasta kaksikanavaisen Dolby Surround -version "lennossa". Idea on se, että laitteen takana olevasta stereoulostulosta on aina tultava ulos ääntä. CD-levyn tapauksessa siis normaalia kaksikanavaista stereoääntä, DD-ääntä sisältävän DVD-levyn kohdalla Dolby Surround -koodattua stereoääntä.
Vanha surroundvahvistin toimii siis myös dvd:n kanssa. Mikään pakko ei ole vaihtaa vahvistintaan uudempaan. Vaikka ääni ei olekaan yhtä hyvä näin pika-enkoodattuna, se on silti riittävän hyvä. Vakavammin asiaan suhtautuva voi hankkia DD-vahvistimen tai dekooderin, jolloin kaksikanavaista stereoantoa ja Dolby Surround -ääntä ei tarvitse käyttää, jos parempaakin on tarjolla.
DVD-levyillä olevat elokuvat sisältävät vähintään stereoääniraidan, joka elokuvien tapauksessa sisältää yleensä normaalin Dolby Surround ääniraidan. USA:n markkinoille tarkoitettujen DVD levyjen moniäänistandardi on Dolby Digital. Eurooppalaisiin DVD-levyihin monikanavaiseksi äänistandardiksi on yritetty saadaa monikanavaista MPEG-ääntä, mutta vaikuttaa että Dolby Digitalista tulee se maailmanlaajuinen DVD:n äänistandardi koska se on nyt myös mahdollinen ääniformaatti PAL DVD-levyissäkin.
PAL levyillä elokuvaa on nopeutettu noin 4%, jotta alkuperäisesti 24 kuvaa sekunissa olevasta elokuvasta tulisi PAL-järjestelmään sopiva 25 kuvaa sekunnissa. NTSC levyillä elokuvaa on hidastettu 0.1%, jotta se saataisiin paremmin sopimaan NTSC-järjestelmän kuvataajuuteen. Nämä konversiota ovat aivan samoja kuin mitä käytetään elokuvia normaalistikin televisioruudussa esitettäessä.
Aluekoodien takana ovat elokuvayhtiöt. Aluekoodien avulla on mahdollista rajata "periaatteessa" levitysalue tietyille DVD-levyille, ja näin elokuvat voidaan julkaista elokuvayhtöille taloudellisesti järkevimmässä aikataulussa ympäri maailmaa.
Eli levyt on aluekoodattu, jottei amerikassa (alue 1) julkaistavat DVD levyt leviäisi samantien ympäri maailmaa ennen kuin elokuvien teatterilevitys on ko. maissa alkanut (DVD/video levitys on jo tässä vaiheessa alkanut jenkeissä).
Laitevalmistajat on saatu jollain pakkokonstilla saatu laittamaan soittimiin aluekoodin tunnistuksen, jolloin soittimella ei pysty soittamaan kuin yhden alueen levyjä (sen alueen, jonka markkinoille soitin on tehty). Tietokoneessa liitettävissä DVD-asemissa yleensä aluetta voi vaihtaa muutaman kerran ennen kuin se lukittuu.
CSS on hyvinb monilla DVD-levyillä käytetty suojaus, jonka on tarkoituksena estää DVD-levyllä olevan materiaalin suoraa kopiointia. Jos kopioit CSS-koodilla suojatulta DVD-levyltä vaikka yhden elokuvan sisältävän tiedoston tietokoneen kovalevylle, itse tiedosto kyllä kopioituu, mutta CSS-suojaus estää sen näyttämisen sieltä (ainakin ilman alkuperäsitä levyä). CSS-suojaus perustuu siihen, että DVD-levyllä oleva data on kokonaan suojattu niin, että se aukeaa purkukortissa (tai softapurkajassa) ainoastaan DVD-asemasta ja DVD-levystä löytyvien avauskoodien avulla.
CSS on yksi DVD-levyille valittavissa oleva suojausominaisuus. Kukaan ei pakota käyttämään CSS:ää, mutta monet varsinkin elokuvien tekijät haluavat käyttää sitä materiaalinsa suojaamiseen.
CSS-suojaus ei ole mikään erityisen vahva suojaus, joten hakkeripiirit ovat onnistunet murtamaan kyseisen suojauksen ja levittäneet putkuohjelmia. Eräs tunnetuin näistä ohjelmista on nimeltään DeCSS. Vuoden 2000 alussa on vireillä useita oikeusjuttu tämän ympäriltä, koska DVD-levyjen tekijät haluavat tälläiset ohjelmat pois levityksestä.
Kartta johon on merkitty DVD-levyjen aluekoodialueiden rajat löytyy CyberTheater-sivustosta osoitteesta http://www.cybertheater.com/Tech_Archive/DVD_Specs/dvd_code610x401.jpg. Toinen kartta löytyy osoitteesta http://www.unik.no/~robert/hifi/dvd/world.html. Yleisimmin käytössä olevat aluekoodit lienevät Pohjoisamerikassa käytössä oleva aluekoodi 1 ja länsieuroopassa käytössä oleva aluekoodi 2.
Aluekoodilla 0 (region 0) merkityt levyt ovat koko maailman markkinoille tehtyjä DVD-levyjä, jotka näkyvät kaikissa DVD-soittimissa riippumatta minkä alukeekoodin levyjen katseluun ne on tehdyt. Tämä aluekoodi 0 levyssä tarkoittaa siis samaa kuin että kyseessä on aluekooditon levy.
Joidenkin modifioitujen monen alukoodin levyjä soittavien DVD-soitinten sanotaan olevan aluekooodin 0 soittimia. Näissä soittimissa laitteen alueeodinumeroksi on määrilety 0, joka sai jotkut laitteet näyttämään minkä vaan aluekoodialueen levyjä. Tälläinen soitin ei kuitenkaan soita kaikkia uusia DVD_levyjä, koska niihin on normaalin aluekoodisuojauksen lisäksi sijoitettu DVD-soittimen ajamaan koodiin käskyjä, jotka tarkastavat että laitteen sisällä oleva aluekoodi on oikea.
Alueen 1 levyjen etuja:
Käytännössä tilaamisen edellytyksenä on, että maksuvälineenä on käytössä VISA tai muu yleismaailmallinen luottokortti (esim. Mastercard ja American Express). Monet ulkomailla toimivat liikkeet saattavat toki hyväksyä maksuvälineenä myös esimerkiksi kansainvälisen rahaosoituksen (International Money Order, IMO), mutta sillä maksaminen on selvästi hankalampaa ja kalliimpaa.
Tilaaminen onnistuu parhaiten joko käyttämällä liikkeiden nettisivuilla olevaa on-line tilausjärjestelmää tai faksaamalla tilaus perille. Nettitilauksen kanssa kannattaa huomioida luottokorttiyhtiön mahdolliset rajoitukset luottokorttitietojen välittämisessä Internetin kautta. Nettitlauksessa kannattaa huolehtia, että tekee tilauksen luotettavan toimittajan kanssa.
Kun ostetaan mitä tahansa tuotteita EU:n ulkopuolelta, on niistä maksettava aina kohdemaan lakien mukaiset tullimaksut ja arvonlisävero. Tullimaksu riippuu ostoksen hinnasta. Postikulut sisältävään loppusummaan lasketaan päälle tulli ja arvonlisävero.
Tullimaksut voi laskea tarkasti seuraavalla kaavalla:
X = tilauksen loppusumma (mukaan lukien postikulut) muunnettuna markoiksi Y = loppusumma tullin ja verojen jälkeen Z = tullimaksut X * 1,035 * 1,22 = Y1,035 on kerroin tullimaksuille ja 1,22 viittaa 22 % arvonlisäveroon, joka lasketaan vielä tullimaksujen päälle.
Y - X = ZJos erotus Z on suurempi kuin 50 mk, joutuu tämän summan tullia ja veroja maksamaan aina kun ostetaan tavaraa EU:n ulkopuolelta.
Osoitteesta http://www.darkfantasy.mork.net/osoitteet/tilausfaq.htm löytyy hyvä FAQ tästä aiheesta.
Kyllä. USA:ssa, jossa tuo region 1 on DVD:ssä käytössä, on televisiojärjestelmänä NTSC. Tästä syystä kaikki laitteekin on tehty NTSC-normin mukaisiksi.
Jotta homma toimisi, on television on pystyttävä näyttämään aitoa jenkki NTSC -kuvaa, eli television olisi oltava moninormimallia. Sen, että onko televisiosi tällainen saat selville teknisistä tiedoista television manuaalista.
Tästä asiasta ei saa tietoa kuin elokuvaharrastajien ylläpitämistä listoista. Esimerkiksi Dark Fantasy Ry ylläpitää omaa listaansa osoitteessa http://www.darkfantasy.mork.net/sensuuri/dvd.htm.
Kaikki DVD-soittimet ovat monta kertaa sekä äänenlaatunsa että kuvanlaatunsa puolesta parempia kuin VHS-videot. Laitteiden keskinäiset erot ovat melko pieniä, ainakin suorityskyvyn osalta (puristit kyllä löytävät vielä pikkueroja). Eroa löytyy pääasiassa liitännöissä ja käyttömukavuudessa.
DVD-laitteissa on suojaus, että tietyn katselualueen laitteella voi katsella vain kyseiselle alueelle tehtyjä DVD-levyjä. Suojaus on tarkoitettu sellaiseksi, että sitä ei voisi helposti ohittaa. Joissain DVD-laitteissa tuo laitteeen aluekoodin asetus on toteuttu siten, että sen vaihtaminen on onnistuu melko helpostikin kun tietää mitä tekee. Euroopassa toimii jo useita yrityksiä, jotka myyvät alue koodittimia DVD-soittimia ja tarvikkeita joilla tuon aluekoodin saa poistettua ainakin joistain DVD-soitinmalleista.
Extreme AV Oy:ltä (http://www.dlc.fi/~cinema/) Espoosta saa tarvittavia modifikaatiokomponentteja Denonin, Panasonicin ja Pioneerin DVD-soittimiin. Extreme AV Oy myös asentaa modifikaatiopiirejä DVD-soittimiin.
DVD ja CD-asema käyttävät eri aallonpituuksia: DVD-laserin aaltopituus on 630 - 650 nm ja CD-soittimen laserin aaltopituus on 780 - 830 nm. Monissa DVD-soittimissa on vain yksi, DVD:lle optimaalinen lasersäde. Sillä voidaan kuitenkin lukea CD:n lukea fyysiset merkkinystyrät, mutta ei CD-R:n ympäristöstään tummina erottuvia merkkilaikkuja, joilla ei ole fyysistä korkeuseroa merkkejä ympäröivään alueseen verrattuna. Jotkut DVD-valmistajat ovat tästä syystä asentaneet DVD-asemiinsa toisen laserlukupään, jotta CD-R levyjen lukeminenkin onnistuisi luotettavasti.
DVD:n kuva on MPEG-2:t ja MPEG-1-kortti ei tätä pura. Ääntä DVD:sta ei saa käytännöllisesti katsoen laisinkaan ulos, mikäli AC-3:ea ei saada purettua edes kaksikanavaiseksi, koska DVD-levyissä ei yleensä ole mukana mitään erillistä stereoääniraitaa, kun kaikki DVD-soittimet hallitsevat tuon AC-3-äänen. Nykyään yleensä DVD-romputtimen kanssa tulee mukana myös DVD-toistoon sopiva MPEG-2 -purkukortti.
PAL-DVD kannattaa ehdottomasti yhdistää televisioon vähintään S-VIDEO-liittimellä, koska DVD-lähteen kanssa normaalin komposittivideoliitännän rajoitukset tulevat selvästi esille. Jotta nämä rajoitukset eivät tule esille, kannattaa DVD-soitin kytkeä televisioon vähintään S-video-tasoisella liitännällä (jos vaan televisio näitä liitäntöjä tukee). Suunnilleen kaikissa Eurooppaan tarkoitetuissa laitteissa on nykyään RGB-lähtö SCART-liittimen ja tällä saavutetaan teknisessä mielessä vielä S-video-liitäntääkin parempi kuvanlaatu. RGB tarjoaa suorimman mahdollisen signaalitien, koska kuvaputkea ohjataan lähes suoraan sisääntulevalla RGB-signaalilla ilman mitään ylimääräisiä muunnosvaiheita.
Ero S-videon ja RGB:n välillä tullee selvästi esiin vasta normaalitelevisiota selvästi isommalla kuvakoolla (esim. videotykki). Toistaalta joissain tapauksissa S-vidoe saattaa näyttää joissain televisioissa paremmalle, koska RGB-liityntää käytettäessä signaali ohittaa tavallisesti telkkarin kuvan terävöityspiirit, minkä vuoksi RGB-kuva saattaa näyttää joissain televisoissa pehmeämmältä kuin S-video. S-video-liitäntä tarjoaa yleensä myös RGB:tä enemmän kuvansäätömahdollisuuksia (mm. värikylläisyys), jos sellaisia kaipaa (RGB:n kanssa nöitä ei tarvita koska kuvna värikylläisyystaso on aina automaatisesti oikein eikä sitä tarvits jälkikorjata).
RGB-liitäntää on turha yrittää etsiä mistään region 1 USA-import -soittimesta (USA-soittimissa on yleensä S-video ja (Y,Cb,Cr) komponenttilähtö eikä Eurooppalaisissa televisioissa ole vastaavaa komponenttisisääntuloa).
Ellei laitteistossa ole selviä suunnittelu- tai toteutusvirheitä, niin RGB perii ilman muuta voiton kuvanlaadussa. RGB:llä saat kuvan koko resoluution näkyviin, eikä osa kuvan tarkkuudesta häviä muiden videosignaaleiden rajoituksiin. Jos käytät RGB-liitäntään SCART-liittimessä ja kuva ei näytä niin hyvälle, kuin sen pitäisi olla, niin kannattaa tarkistaa että televisiosi todellakin vastaanottaa RGB-signaalia eikä esimerkksi sitä komposiittivideota jota yleensä lähetetään RGB-kuvaakin lähetettäessä tuosta video/sync-nastasta (RGB:lle riittäisi pelkästään nuo synkit, mutta moni laite lähettää tuolta koko kompoiittivideota, niin toimii systeemi ei RGB:täkin tukevien vehkeiden kanssa suoraan). Joissain televisoissa tuo RGB:n vastaanottaminen pitää erikseen määritellä laitteiden menuista.
Y/C:ssä mustavalkosignaalin osuus on yhtä hyvä kuin RGB:ssä, mutta värit on koodattu selvästi huonommalla resoluutiolla. Värien huonompi resoluutio ei ole hirveän suuri ongelma, koska kuva on DVD-levyllä koodattu Y,Cb,Cr-muotoon missä väreillä on pienempi resoluutio kuin mustavalkosignaalilla (tällä tavalla on mahdollista pakata kuva häviöllisesti 66%:iin alkuperäisen RGB-muodon viemästä tilasta niin ettei silmä näe käytännössä mitään eroa).
Eli yksinkertaisesti: Parhaan mahdollisen kuvan saa aikaiseksi RGB:n avulla. Toiseksi paras S-videon kautta ja komposiittivideo on huonoin.
RGB-liitäntää SCART-liittimen kanssa käytettäessä arvostelussa kannattaa muistaa, että lähes aina kun RGB osoittautuu "huonommaksi" kuin Y/C, on kyse siitä, että käyttäjä luulee katselevansa RGB-kuvaa, kun todellisuudessa katseleekin kuvaa Scartin CVBS-nastan
DVD-soittimissa on vakiovarusteena videoelokuvakaseteista tuttu Macrovision-kopiosuojaus. Kun DVD-levyllä on päällä DVD-kopiosuojausbitti, niin DVD-soitin lisää ulostulevaan signaaliin Macrovision-suojaussignaalin. Tämä tapahtuu kytkemällä kyseinen ominaisuus päälle videoulostuloa hoitavasta piiristä, joka tuottaa komposiittivideo- ja S-videosignaalin. DVD-soittimissa käytetyssä Macrovision-suojauksessa käytetään suojauksena sekä pystypoikkeutuspulsseihin laitettuja häiriöpulsseja (sotkee videonauhurin äänityksen automaattisen tasonsäädön) sekä väripurskeen modulointia (aiheuttaa värillisä raitoja kun kuva toistetaan videolta).
Nykysten USA:ssa myytväeien DVD-soittimien komponenttilähtöönkin (YCrCb) on lisätty Macrovision-suojaus. Vanhimmissa DVD-soitittimissa ei ollut komponenttilähdössä Macrovisionia, mutta sen lisääminen tuli pakolliseksi vuonna 1997. Euroopassa myytävien DVD-soittimien RGB-lähd|ssä ei tarvitse olla mitään kopiointisuojausta, koska ei ole olemassa mitään kuluttajalaitteita joilla voisi tallentaa RGB-signaalia.
Macrovision on alunperin suunniteltu sellaiseksi, että sen pitäisi pilata DVD-levyltä videolle kopioidun kuvamateriaalin tekninen laatu, mutta ei vaikuttaa normaalilla televisiolla tapahtuvaan DVD-levyjen katseluun. Suurin osa televisioista ja videoprojektoreista ei häiriinny Macrovision-signaalista, mutta joukossa on joitain jotka eivät näytä Macrovision-signaalia sisältävää videomateriaalia kunnolla.
Macrovision-suojaus on tehty kotivideonauhureita varten, ja ammattilaisnauhurit yleensä äänittävät yleensä Macrovision-suojatun materiaalin ilman ongelmia ja toiset eivät suostu toimimaan sen kanssa ollenkaan.
Lisää tietoa aiheesta löytyy osoitteesta http://www.macrovision.com/.
Macrovision kopiosuojaus on alunperin videonauhojen suojaukseen tehty systeemi, jonka tarkoituksena on estää suojatun materiaalin äänittäminen videonauhurille. Tästä syystä tämä menetelmä on suunniteltu alunperin toimimaan komposittivideosignaaleilla, mutta sitä voidaan käyttää myös S-video -liitännässä. RGB-signaalilla ei ole määritelty Macrovision-suojausta (eikä tässä olisi mitään järkeäkään), joten käyttämällä RGB-liitäntöjä saat aina parhaan kuvanlaadun ja pääset eroon Macrovisionin ongelmista. Jos katselulaitteesi häiriintyy Macrovision-singalaista ja laitteistasi löytyy RGB-liittimet, niin suosittelen sopivan RGB-välikaapelin hankintaa.
Jos joudut pysymään komposiittivideo- tai S-video -liitännöissä, niin sitten Macrovision-suojauksen pystyy poistamaan joko laitteeseen tehtävällä modifikaatiolla (saatavana joihinkin laitteisiin samoista liikkeistä jotka myyvät maakoodisuojauksen poistopiirejä) tai sitten ulkoisella Macrovision suojauksen poistajalla (ei tietääkseni myydä missään Suomessa).
USA:sta tuotu DVD-soitin toimii Suomessa, kun sen liittää sähköverkkoon sopivan jännitemuuntimen (230-110V muuntaja) kautta, katselee sillä vain USA:sta tuotuja DVD-levyjä ja kytkee sen NTSC-standardia hallitsevaan televisiovastaanottimeen.
Suomessa myytävät levyt eivät pyöri jenkeistä ostetussa soittimessa. Jenkeistä ostettuun soittimeen pitää tehdä koodimuunnos ennen kuin sillä voi Suomessa myytäviä levyjä katsella.
Tarvittavat työvaiheet DVD-levyn tekemisessä (Visio-lehti 1/1998 sivu 52):
Warnerin pakkaustaksa on $120/min videokuvalle, $20/min audiolle, $6/min tekstityksille ja formatointi + testaus suunnilleen $30/min. Suuntaa-antava arvio kahden tunnin DVD-elokuvalle olisi noin $20,000.
Itse DVD-levyjen valmistamisen hinta pudonnee jonnekin CD-levyn valmistuksen hintaluokkaan (muutamia markkoja). Kaksikerros- tai kaksipuoleisten levyjen kopiointi maksaa vain hieman enemmän kuin yksikerroksisten, koska lisäksi tarvitaan vain toisen kerroksen painaminen ja läpinäkyvä liimaus.
DVD-levyyn voidaan tallettaa dataa kahteen kerrokseen. DVDn eräs mielenkiintoinen ominaisuus mahdollistaa sen, että toinen datakerros voidaan lukea sekä levyn keskeltä ulospäin että ulkoa sisälle. Data tallennetaan aina keskeltä ulospäin, mutta toiselle kerrokselle data voidaan tallentaa 'takaperin' (reverse spiral track). Tätä ominaisuutta hyödyntämällä linssin uudelleenkohdistaminen kerrokselta toiselle lyhenee huomattavasti. Kun yhdistellään eri kerosten määrä ja datan tallennussuunat saadaan aikamoinen kasa lyheiteitä aikaiseksi:
SS-SL Single Sided Single Layer; 4,7 GB SS-DL Single Sided Dual Layer; 9,4 GB SS-RSDL Single Sided Reverse-Spiral Dual Layer; 9,4 GB DS-SL Double Sided Single Layer; 8,56 GB DS-DL Double Sided Dual Layer; 17 GB DS-RSDL Double Sided Reverse-Spiral Dual Layer; 17 GB
Edellä olevat yleiseti ilmoitetut gigatavuarvot (merkitty GB) ovat tässä yhteydessä miljardeja tavuja, ei vähän toista miljardia tavua kuten tietokonemaailmassa (1024^3). Näin 4.7 miljardia tavua sisältä DVD-levy sisältää tietokonetermein vain 4.38 gigatavua tilaa. Ja tuo suurin 17 miljardin tavun levy vain 15.90 gigatavua tilaa.
Eri tyyppien yleisyydestä löytyy tietoa osoitteesta http://us.imdb.com/Sections/DVDs/DiscFormats/.
Jos katselulaitteistosi osaa näyttää jenkkistandardin DVD-levyjä, niin sieltä löytyy laajin valikoima DVD-levyjä. Seuraavia hankintaapaikkoja on uutisryhmässä suositeltu:
Tulleissa kannattaa ottaa huomioon se, että tulli on 3,8% ALV 22% ja kun näiden osuus on yli 50mk, niin peritään tullikulut koko summalta. Tullimaksuihin lasketaan MYÖS postikulut. Tullimaksut lasketaan prosentit prosentille periaatteella.
Muutamat suuret vidoevuokraamot ovat aloittaneet vuoden 1998 loppupuolella DVD-levyjen vuokraustoiminnan. Videovuokraamosta vuokrattavat levyt ovat vuokrakäyttöön tehtyjä versioita DVD-levyistä (ei vuokrauksen kieltävää tekstiä, vuokraamo maksaa levystä elokuvan tekijälle tuntuvasti enemmän kuin normaalista ostettavasta DVD-levystä).
Kun katsoo DVD-ROM-asemalla DVD-videolevyn sisältöä, niin siellä on hakemistot ja hakemistot ihankuin millä tahansa kovalevyllä tai rompulla. Sieltä voi ihan ongelmitta kopioida vaikka koko leffan (joka on yleensä jaettu muutamaan ISOON tiedostoon) kovalevylle jos haluaa ja soitella sitten sieltä. Ainoa ongelma on se, että useimmilla DVD-levyillä on joku kopiointisuojaus joka ei kuitenkaan estä itse kopiointia, vaan vain sen ettei tiedosto toimi enää kovalevyltä soitettuna (ainakaan ilman että alkuperäinen DVD-levy olisi asemassa).
Olet juuri tehnyt tuttavuutta keksinnön nimeltä Macrovision kanssa. Macrovisionin tarkoitus on estää, että DVD-levyllä olevia elokuvia ei saa kätevästi kopioitua normaalille videonauhalle. Macrovision toimii hyvin kopioinnin estossa, ja useat DVD-käyttäjät kärsivät siitä, kun tuo häiritsee jopa toisia telkkareita.
Ainoat mahdollisuudet tässä tilanteessa saada kunnollinen videokuvan laatu on hankkia DVD-soitin, joka ei lähetä ulos Macrovision-signaalia (modifioitu DVD-soitin) tai hankkia erillinen Macrovision-suojauksen poistolaite.
Jos DVD-levyss{ ei ole kopiosuojausominaisuustta pistetty p{{lle, niin kuvan kopiointi videonauhalle onnistuu oikein hyvin kytkemällä DVD-soittimen videoulostulon kiinni videonauhurin sisäänmenoon (ormalain VHS-videon tapauksessa liitäntätyyppi on komposiittivdeo, S-VHS videoiden kanssa S-video) . Tällöin kuvanlaatu on niin hyvää kun VHS-systeemi antaa myöten.
Useimmat DVD -levyt on tosin "Macrovision copy protection"-järjestelmällä, jonka tarkoitus on nimenomaan estää levyjen kopiointi kotivideonauhurille. Kopiosuojauksella varustetusta levystä tehty kopio VHS-nauhalle on enemmän tai vähemmän huonolaatuista ja häiriöistä, kuten kopiosuojauksen on tarkoituskin homma tehdä.
Käytännössä kaikissa DVD-laitteissa on sisäänrakenneuttuna Macorovision-kopionesto-ominaisuudet sisävät videoulostulon tekevät piirit, joiden Macrovision-ominaisuudet voidaan ohjelmallisesti kytkeä päälle tai pois riippuen DVD-levyllä olevista kopiointisuojaustarpeesta kertovista biteistä. Eli jos levyn tekijä on pistänyt levyyn merkinnät että tätähän ei saa saada kopioida normaalivideoille (ja maksanut tämän suojauksen käytöstä lisenssimaksuja), niin sitten kuvaa et kunnollisena normaalivideoille kopioi. Jos taas levyssä ei ole Macrovision-bittiä asetettuna, niin sitten kuva menee nauhalle oikein nätisti.
Mahdollisuudet saada Macrovision-suojausbitillä varustettu levy kunnollisena tallettua VHS-nauhurille on lähinnä seuraavat (mikä vaan menetelmistä kelpaa):
RGB on paraskuvaisin vaihtoehto (tällä hetkellä) viedä kuva televisioon. Televisiokoossa kuvanlaadun ero S-VIDEOon on lähinnä marginaalinen, mutta videotykkiä käytettäessä kuvanlaatu on selvästi parempi RGB:llä. Eli mitä suurempi kuva sen paremmin eron huomaa.
Jos DVD tulee telkkariin kiinni niin mielestäni on kuvan kannalta aika samantekevää meneekö signaali RGB:nä vai S-VIDEOna. Jos jostain syystä päätät käyttää komposiittivideoliitäntää, niin tällä kuvanlaatu on selvästi heikompi kuin S-videolla tai RGB:llä.
Kannattaa katsoa tarkasti mitä ominaisuuksia haluaa ja mitä on hankkimassa. Monet mainokset hieman sekoittaa kun DVD-soittimissa mainostetaan sisäänrakennettu DolbyDigital, DTS,MPEG-2 dekooderit ja taas vahvistimissa lukee yleensa mainoksissa samat kyseiset lyhenteet.
Mitä DVD-soittimeen tulee, kannattaa se valita (oma mielipide) vahvistimen mukaan. Jos vahvistimessa on jo DD / DTS -dekooderit, ei sitä välttämättä tarvitse olla itse DVD-soittimessa. Kun käytetään vahvistimen omaa dekooderia, niin DVD-soittimessa tulee olla digitaalinen vahvistimeen sopiva lähtö (koaksiaalikaapeli tai valokuitu).
Mutta jos vahvistin on "normaali" Pro Logic-vahvistin missä ei siis ole DD-dekooderia, näitä ääniä kunnolla toistamista varen täytyy vahvistimesta löytyö 5.1-liitännät sekä DVD-soittimesta oman dekooderin ja 5.1-ääniulostuloliitännät.
Internetistä löytyy lukematon määrä DVD-aiheisia sivuja. Linkkejä hyviin aiheeseen liittyviin sivuihin löytyy osoitteista http://www.selonen.org/arto/dvd/ ja http://www.epanorama.net/video.html.
Elokuva- ja musiikkitallenteiden levuttämistä säätelevät monet lait ja säädökset. Perusperiaatteena on, että elokuva ja musiikkitallenteiden levittäminen myymällä Euroopan talousalueella on sallittu vain, jos ko. kappale on tuottajan suostumuksella myyty tai muuten pysyvästi luovutettu Euroopan talousalueella.
Varsinaisen tekijänoikeuden (tekijöitä ovat ohjaaja, käsikirjoittaja ja säveltäjä) tollaista rajoitusta ei ole, mutta tuottajalla on tekijänoikeutta muistuttava lähioikeus, joka on sidottu siihen että teoskappale on myyty ETA:lla. Tämä ei mitenkään koske erityisesti DVD:itä vaan kaikkia tallenteita. Jos joku myy luvatta tälläistä kuva- tai äänitallennetta, niin kyseessä on asianomistajarikos, joten tuottajan pitää pitää aktiivisesti vaatia toimenpiteitä tälläisen myynnin lopettamiseksi.
Lisäksi Suomessa myös videolaki vaikuttaa asiaan, koska kaikki videotallenteet pitää ennakkotarkastaa ennen myyntiä.
Lisätietoa:
Likimääräinen hinta DVD-levyn ostamiseen on:
hintakotona = (hintakaupassa+postikulut) * 1.035 * 1.22Tuo 3.5% on tullimaksu, joka 22% arvonlisäveron lisäksi tyypillisesti vaaditaan.
DVD-levyn tulliasia tuolta 3.5% maksun osalta ei ole ihan yksioikoinen asia, koska aina ei voi aivan varmasti sanoa mihin tuoteryhmään DVD-levy oikein kuuluy ja eri ryhmillä voi olla erilaiset tullimaksut. Mahdollisia tuoteryhmiä mihin DVD-levyllä oleva materiaali voi kuulua:
Creative Labsin myymä PC:hen asennettava DVD-encore paketti on herättänyt niin paljon kysymyksiä, että sille on tässä FAQ-listassa oma osionsa. Tässä olevat vastaukset koskevat hyvin yleistä Creative DVD Encore Dxr2 -systeemiä. Nykyisin tämän on korvannut uudempi Dxr3-malli, joka on ohjelmiston ja laitteiston osalta hyvin erilainen.
Suositus DVD-paketeissa on jonkunlainen Pentium. Koska purkukortilla varustetussa koneessa tuo purkukortti tekee suurimman osan hommista, niin periaatteessa homma voisi pelatakin jopa pienempitehoisella prosessorilla kuin Pentium. 486-koneissa homma kaatuu siihen että purkukortit tuppaa olemaan PCI-väyläisiä, eikä PCI-väyliä pahemmin 486-koneissa ollut.
Levyn kopioitavuus riippuu suuresti käytetystä DVD-levyn suojaustasosta. Levyllä oleva materiaali näkyy tietokoneella levyn sisältä katsottuna joukolle tiedostoja. Näitä tiedostoja voi tietenkin yrittää kopioda kiintolevylle, mutta ne eivät välttämättä toimi sieltä ajettuna johtuen levyjen mahdollisista suojauksista.
Lisäksi kaikki data-liikenne koneen ja aseman välillä salataan aina. Se aukaistaan koodilla joka ei ole vakio vaan lasketaan aina erikseen aseman ja käytettävän levyn mukaan. Toisinsanoen kopioiminen olisi periaatteessa mahdollista, mutta todella hankalaa ellei peräti ainakin toistaiseksi mahdotonta "tavalliselle" käyttäjälle.
Alkuperäiset DVD-Encoren mukana tulevat ohjelmat mahdollistavat laitteen maakoodin vaihtamisen vain muutaman kerran. Verkosta on saatavissa ohjelma tämänkin ongelman kiertämiseen osoitteesta http://www.visualdomain.net/. Ohjelma tekee myös kaikkea muuta hauskaa.
Normaaleilla DVD-Encoren ohjelmilla Macrovisionia ei saa pois päältä. Verkosta on kuitenkin saatavissa ohjelmat selector ja dxr2mode, jolla voi säätää DVD-Encoren videoulostulon parametreja (kuten onko Macrovision päällä vai ei). Selector on mainittu hiukan helpommaksi ohjelmaksi käyttää ja dxr2mode taas sisältää enemmän optioita. Dxr2mode-ohjelmaa voi etsiä osoitteesta http://www.bgnett.no/~ethulin/frame.html ja Selectorin saa osoitteesta http://www.visualdomain.net/. TSC levyltä ei tosin saa Selector tai Dxr2mode ohjelmilla puhdasta PAL signaalia vaan PAL60, eli normaalin 50 Hz kuvataajuuden sijaan tulee 60 Hz. Nykyiset televisiot yleensä näytttävät 60Hz kuvankin ongelmitta, mutta PAL-videoille sitä ei saa nauhoitettua.
Kannatta huomioida, että Remote Selector on tehty Creativen Dxr2 2x DVD laitteistoa varten. Tässä laitteessa laitteen sisällä olevan aluekoodien muuttamislaskurin voi nollata softalla, mutta uudemmissa (5x DVD:ssä) tälläisen ominaisuus saattaa olla poistettu, joten ohjelmalla ei pysty muuttamaan aluekoodia kuin muutamia kertoja, koska aseman firmwaressa oleva laskuri kasvaa aina vääräämättömästi yhdellä jokaisesta vaihtokerrasta. Lisää tietoa aiheesta ja mahdollisia patcheja kannattaa etsiä osoitteista http://www.bgnett.no/~ethulin/frame.html ja http://www.visualdomain.net/.
Mustavalkoinen kuva tarkoittaa yleensä, että DVD:n kuva on NTSC:tä ja että tv:si ei osaa sitä näyttää. Koeta saada purkukortille tarkoitettu softa joka osaa muuntaa NTSC:n PAL60:ksi jonka useimmat tv:t osaavat näyttää. Ilman softaa ei auta kuin hankkia NTSC:tä osaava tv.
PAL-standadin mukaisia DVD-levyjä katsottaessa tälläistä väriongelmaa ei esiinny, ellei sitten televisiossa tai kortissa ole jotain vikaa.
Normaalit tuotteen mukana tulevat ohjelmat eivät tarjoa tähän mahdollisuutta. Joku viisas kaveri koodasi ohjelman jolla voi vaihtaa Encoren videosignaalin formaattia riippumatta leffasta, eli NTSC-leffastakin saa PAL60-signaalin ulos ja yleensä vanhatkin tv:t osaavat tätä PAL60:stä näyttää. Tarvittavan dxr2mode-ohjelman saa osoitteesta http://www.bgnett.no/~ethulin/frame.html. Joissain tapauksissa dxr2moden tekemä NTSC->PAL-konversio näyttää huonontavan kuvan pystytarkkuutta ja lisätä värinää. Selector-ohjelman versio 2.01 on mainittu tekevän tuon NTSC->PAL-konversion paremmin kuin dxr2mode-ohjelma. Selectorin saa osoitteesta http://www.visualdomain.net/.
Encore-purkukortin liittimeen sopii suoraan tavallinen kaupasta ostettava S-Video -piuha, kunhan katkaisee siitä päästä jonka aikoo kiinnittää purkukorttiin sen muovisen piikin liittimien alareunasta.
Tämä riippuu DVD-levyn toteutuksesta ja suojauksesta. Tyypillisesti DVD-levyn materiaalin saa näkyviin DVD-asemalla kuten tiedostot. Jos vaan kovalevytilaa riittää, niin näitä voi kopioida kovalevylle. Toimivuus kovalevylta riippuu sitten siitä, onko materiaali suojattu kopiointia vastaan vai ei. Kopiosuojaamattoman materiaalin pitäisi näkyä kovalevyltäkin ilman isompia ongelmia. Kopiosuojatun materiaalin näyttämisen suoraan kiintolevyltä estää niissä mukan aoleva CSS-suojaus.
Suojatuissa levyissä on levyssä ja lukevassa asemassa koodattuna avain, joka avaa levyn datan luettavaksi. Jos tälläisen levyn materiaalin kopioi kovalevylle, niin sitä kovalevyllä olevaa materiaalia voi toistaa ainoastaan, kun aidon DVD-levyn käyttää ensin koneen DVD-asemassa.
Hakkeripiirit eivät ole tykänneet tälläisistä suojauksista, joten ne ovat tehneet aiheeseen olevia kopionpurku-ohjelmia, joista kuuluisin on nimeltään DeCSS.
Ensimmäinen ongelma monien DVD-levyjen kanssa on, että DVD-RAM-levyn antama tallennustila on pienempi kuin valmiina myytävän DVD-levyn ja nämä DVD-RAM-levyt ovat kalliita (noin 500 mk/kpl 1998 syksyllä). Lisäksi ongelmia aiheuttaa kopiosuojatut DVD-levyt, joissa olevaa kopiosuojauskoodia ei tiettävästi pysty DVD-RAM-asemalla levylle kirjoittamaan. Lisäksi poltettavat levyt voi kotelomallinsa takia lukea vain polttoasemilla.
Normaalissa S-video-liittimessä on pieni muovinen pinni. Jos poistat sen saksilla tai pihdeillä, niin saat normaalinkin S-videokaaplin käymään korttiin. Toinen mahdollisuus on käyttää kortin mukana tulevaa kaapelia sovituskappaleena ja sitten tämän perässä normaalia S-videokaapelia.
Lisätieto aiheesta löytyy osoitteesta http://www.spaceports.com/~apexdvd/fixsvhs.html.
DVD Encore -kortilla olevat audiolähtöliitännät ovat linjatasoisia ja niissä olevat signaalit voi suoraan viedä lintajasoa syövään vahvistimeenkin kierrättämättä niitä äänikortin kautta. Lisätietoa tarvittavista muutoksista löytyy osoitteesta http://www.spaceports.com/~apexdvd/fixaudio.html.
Sigma Designsin Hollywood Plus -kortissa on normaalin 4-napaisen S-video-liittimen tilalla 7-nastainen liitin. Tähän liittimeen voidaan liittää joko normaali 4-nastainen S-video-kaapeli tai adapterikaapeli, jolla kuva saadaan komposiittividoemuodossa. Tämän 7-reikäisen liittimen nastajärjestys on seuraava:
_______ / \ | 7 6 5 | | 4 3 2 1 | | | \ OOO / ------ 1:GND 2:Composite 3:GND 4:GND 5:Luma 6:n.c. 7:Chroma