Surroundin aika on koittanut ihmisille ja kaikki tuntuvat olevan innoissaan. Moni pitää sitä hienona ja voisi ottaa kotiinkin, mutta harva oikeastaan ymmärtää, mistä on kyse.
Oikeissa elokuvateattereissa luodit, helikopterit, peltipurkit ja muut vastaavat tarvekalut ovat jo pitkään lennelleet myös täsmälleen päinvastaisessa suunnassa kuin minne valkokangas on asennettu. Tekniikka lienee on alunperin kehitetty siihen, että rahaa ei tarvitse laittaa kalliisin videoefekteihin niin paljoa, jos katsojien huomio saadaan kiinnitettyä salin takaosaan kiinnitettyihin etupäätä huonompiin kaiuttimiin. Kun ääntä tulee jokapuolelta, voi katsoja myöskin tuntea olevansa tapahtumien keskellä.
Kotiteatteri-innostus on lähtöisin USA:sta, jossa jokainen yrittää tehdä kodistaan niin täydellisen, että sieltä ei tarvitse tuhaan lähteä pois. Elokuvateatteri on täysin mahdollista siirtää kotiin ja moni onkin jo niin tehnyt. Huolimatta siitä, että näkö on ihmisen pääasiallinen aisti, kotiin rakennetuissa teattereissa ('kotiteatteri') kuva ei ole pääosassa. Monesti näyttölaitteen virkaa hoitaa suuren valkokankaan sijasta pieni televisio.
Pääasiallinen kiinnostuksen ja säästöjen tuhlaamisen kohde on monesti ääni. Kotiteatterissa kyseessä ei edes ole mikä hyvänsä ääni, vaan ammattipiireissä surroundääneksi sanottu ilmiö. Surround tarkoittaa ympäröivää, eli ääntä tulee muualtakin kuin vain edestä kuvan suunnalta. Pyrkimyksenä on saada samanlainen äänentoisto kuin elokuvateatterissakin on.
Teknisiä eroja on useitakin, muttä seuraavassa tärkeimmät ominaisuuksien erot:
Dolby Surround (=Pro Logic) tarkoittaa takakanavainformaation koodaamista kahdelle kanavalle käyttäen hyväksi vaihevirhettä. Tuloksena on siis, että stereoäänisignaalin on ikäänkuin tietyin rajoituksin koodattu jotensakin 4 kanavaa: vasen, oikea, keski ja yksi takakanava (vaikka kahta kaiutinta usein käytetäänkin). Dolby Surround on siis analoginen koodaus, jolla kahdesta kanavasta saadaan 'kikkailemalla' erotettua keskikanava (täysi taajuusalue) ja takakanavat (100-7000 Hz taajuustoisto).
Kahteen kanavana tehtynö koodauksen Dolby Surround -ääntä voi siis olla ihan missä tahansa missä vain on 2-kanavaista ääntä, eli TV-lähetyksissä, videonauhoilla tai vaikka C-kasetilla. Jos tv-ohjelman äänessä on Dolby Surround -informaatiota alunperin mukana niin ei sitä tarvitse mitenkään erityisesti "lähettää". Jos lähetys on stereo, niin se tulee siinä mukana automaattisesti. Ja jos sen nauhoittaa stereovideoilla niin siellä se DS-ääni pysyy edelleen. Dolby Surround koodattu äänimateriaali on hyvin kuunneltavissa myös normaalilla stereolaitteistolla, mutta silloin äänestä menetetään suurin osa tila-informaatiosta.
Dolby Digital meinaa taas äänen digitaalista koodaustapaa. Siinä voi olla kanavia 1 - 5.1 kappaletta. Yleisimmin käytössä nösitä ovat 2-kanavainen ja 5.1 kanavainen viahtoehto. Esimerkiksi DVD-levyllä ja elokuvaäänessä yleisisti käytössä oleva Dolby Digital 5.1 sisältää seuraavat kuusi kanavaa: vasen, oikea, keski, takavasen, takaoikea ja subwoofer (LFE) kanavat. Kaikki 5 pääkanavaa täyden taajuuskaistan (20Hz-20 000Hz) ja LFE kanava 20Hz-120Hz. Dolby Digital on dogotaalinen koodaus, jossa jokaisen kanavan äänet on talletettu erillisinä. Koska kaikki kanavat ovat erillisiä, ei tekniikka rajoita niiden käyttöä. Äänenlaadullinen ero on radikaalisti parempi Dolby Digitalin hyväksi.
On tärkeää ymmärtää, että Dolby Digital (DD) ja Dolby Surround (DS) eivät ole mitään keskenään verrattavia ja vaihtoehtoisia asioita (kuten vaikka DD ja DTS), vaan teknisesti täysin eri juttuja. Koska näillä hyvin erilaisilla järjestelmillä pyritään samansuuntaiseen tilokseen, ovat monet sekaisin mistä on kysymys.
Dolby Digitalin kohdalla asiantilaa sekoitaa se, että tällä nimellä tarkoitetaan yleens{ 5.1-{{nt{, vaikka pit{isi puhua 5.1-{{nest{ joka on vain koodattu Dolby Digalia k{ytt{en (DD 5.1). Tätä äänikoodausta käytetään paljon elokuvissa ja DVD-levyissä. Kaikki DVD-soittimet osaavat lukea tämän kooduakse levyltä ja lähettää sen ulos digitaaliulostulostaan sellaisenaan. DVD-laitteet osaavat myös purkaa Dolby Digital 5.1 -äänikoodausta viideokei audionakavaksi ja edelleenkoodata sen Dolby Surround -muotoon, jonka ne antavat ulos analogisesta stereoulostulostaan (tässä koodauksessa tietenkin menetetään aökuperäisen Dlby Digitalin hyvät ominaisuudet).
Toinen mikä pitää huomata on, että äänsiginaali voi hyvin olla yhtä aikaa sekä Dolby Digital attä Dolby Surround. Voidaan ottaa Dolby Surround koodattu stereoääni, joka koodataan sutten digitaalimuotoon Dolby Digital 2-kanavakoodauksella. Nyt meillä on signaali, joka on sekä DD- että DS-kooduttu.
Ihmisellä on kaksi korvaa, joten voisi tulla mieleen, että kahdella kaiuttimella voisi saada aikaan täyden tilantunnun. Tämä ei ole kuitenkaan mahdollista tehdä kunnolla normaalissa huonetilassa johtuen tila-akustiikan vaikutuksesta kaiuttimen toistamaan ääneen (periaatteessa joitain onnistumisen mahdollisuuksia olisi kaiuttomassa huoneessa). Käytännössä normaalilla stereokaiutinparilla voidaan toistaa ainoastaan kaiuttimien välissä oleva tila ja hiukan muuta ympäristöä.
Käytännössä siis ainut mahdollisuus uskottavan kokonaan ympäröivän tilantunnun välittämiseen kahdella kanavalla on kuulokkeiden käyttö äänen toistamiseen. Keinopää-äänityksillä on parhaimmillaan mahdollista saada hätkähdyttävän realistisen tuntuinen tilan toisto (esim. kärpäsen pörräys pään ympärillä). Keinopää-äänityksessä tallettaan ääneen mukaan myös ihmisen pään aiheuttamat vaihevirheet, ja kun nuo kaksi äänitettyä signaalia sitten syötetään aivan suoraan korvaan (esim. sopivilla kuulokkeilla), saadaan korvaan sama äänisignaali kun korva olisi vastaanottanut kuuntelupaikalla. Keinopää-äänityksien ongelmana on, että ihmisten korvissa ja pään muodossa on eroja. Jos keinopään muoto ja korvien rakenne ei vastaa, niin keinopää-äänite ei toimi enää kunnolla. Tämä on yksi syy, miksi keinopää-ääänityksiä ei tehdän hyvin vähän.
Insinöörimäisen teoriatasolla täydellinen tilantoisto täytyy tehdä kaiuttomassa huoneessa, ilmassa istuen ja pienten äänilähteiden ympäröimänä. Näin on tehtykin jossakin kokeiluissa. Käytännön ratkaisuissa on tehtävä joukko kompromisseja, että systeemi olisi kaupallisesti mahdollinen. Käytännössä nykypäivän kaupallisissa surround-äänisysteemeissä ollaan suurimmassa osassa päädytty viiden kanavan käyttöön (usemapi tulisi jo liian kalliiksi monelle).
Kenenkään on aika vaikea (käytännössä mahdoton) neuvoa kaiuttimien suhteen yhtään mitään käyttökelpoisia neuvoja, jos ei tiedä, mitä käytät etukaiuttimina. Niiden kanssahan taka- ja keskikaiuttimien on soitava yhteen mahdollisimman saumattomasti.
Keskikajari olisi sovittava erittäin saumattomasti yhteen niiden pääkaiuttimien kanssa, joten saman merkinen ja samaa mallisarjaa on usein helpoin ratkaisu.
Kun olet ostamassa niitä lisäkaiuttimi, niin pyydä saada kokeilla kotona ensin, ett tiedät mitkä toimivat hyvin systeemissäsi. Suomessa on liian monia systeemejä pilattu sopimattomilla kaiutinvalinnoilla kun on uskottu päättömästi liikkeiden myyjiä. Myyjilta kannattaa kysyä vinkkejä, mutta lopullinen yhteensopivuus kannattaa varmistaa kunnollisissa kuuntelutestissä kotioloissa.
Dolby Surround on tapa koodata neljä ääniraitaa tavalliseen stereoääneen. Tätä menetelmää käytetään etupäässä elokuvien äänentoistossa. Käytännössä melkein kaikki Hollywood-elokuvat joissa on steroääni ja jotka on tehty 1970-luvun lopun jälkeen käyttävät Dolby Surround äänikoodausta. Jos sinulla on HiFi-video ja elokuva, joka on stereona, on se myöskin lähes varmasti surround-koodattu.
Jos elokuva on alkujaan Dolby Surround, niin hyvin todennäköisesti se on videokasetilla stereona ja silloin siinä on myös Dolby Surround informaatio tallella. Ei siis ole erillistä Dolby Surround ääni- raitaa. Tällainen kasetti on yleensä varustettu kannessa tuolla "hifi-stereo" maininnalla. Mutta huomaa, että "hifi-stereota" voidaan siis käyttää myös monoäänen tallentamiseen "vanhoissa" leffoissa.
Dolby Surround -dekooderi dekoodaa stereosignaalin järjestelmän kaiuttimiin seuraavalla tavalla (yksinkertaistettu kuvaus): Kun molemmista kanavista (L ja R) tulee samanvaiheinen signaali (mono) siirtää Dolby dekooderi signaalin keskikanavalle. Kun vasemmasta kanavasta tulee ainoastaan signaalia niin luonnollisesti dekooderikin siirtää äänen vasempaan pääkaiuttimeen. Sama tapahtuu oikean kanavan kohdalla. Kun vasemmasta ja oikeasta tulosignaalista tulee vastakkaisvaiheiset (180 astetta vaihesiirrossa) oleva signaali siirtää dekooderi lähdön takakaiuttimiin. Lisäksi takasignaali rajoitetaan dekoodausprosessissa taajusalueelle 200Hz...7 KHz ja siihen lisätään viivästys.
Dolby Surround Pro Logic perustuu vaihevirheeseen ja aktiiviseen dekoodaukseen, jossa kanavatasapainoa säädetään nopeasti. Vaihevirhesignaali johdetaan mono-takakanavaan (+90 astetta ja -90 astetta) ja siitä suodatetaan pois bassot ja diskantit. Keskikanavaan menee vasemman ja oikean kanavan summa, joka vähennetään takakanavan tavoin vasemman ja oikean kanavan signaalista. Se mitä jää jäljelle vasempaan ja oikeaan kaiuttimeen, on niinikään pelkkä vasemman ja oikean kanavan signaali. Näin saadaan periaatteessa tietyissä tilanteissa aikaan neljä kanavaa kahdesta, mutta käytäntö rajoittaa useissa tilanteissa kanavien erillisyyttä ja kauhean hienoja surroundefektejä ei saa niinikään aikaiseksi aina joka tilanteessa. Erillistä subwooferkanavaa ei ole vaan subwooferille saadaan signaali suodattamalla keski- ja korkeat äänet pois usein aktiivisen subwooferin omalla jakosuotimella.
Lisä tietoa aiheesta löytyy osoitteesta http://www.dolby.com/tech/whtppr.html .
Dolby Digital ja DTS taas ovat asia erikseen. Niissä kanavat ovat oikeasti erillisiä kaistarajoittamattomia (5.1) ja subwooferillekin on oma kanavansa (.1).
Dolby Surround -systeemissä kummatkin takakaiuttimista toistavat täsmälleen samaa ääntä. Dolby Surround tai Dolby Surround Pro Logic -järjestelmissä on vaan yksi äänikanava taakse. Tämä äänikanava vahvistetaan sitten ja lähetään kummankin takanavan liittimiin. Takana käytetään kahta kaiutinta, koska se synnyttä tahallaan vähän epämäärisemmän äänikuvan taakseni (että kaikki äänet eivät tunnu tulevan suoraan takaa).
Vasta digitaalisissa surround-systeemeissä, kuten Dolby Digitalissa noita takakanavia on sitten oikeasti kaksi.
Tyypilliset Dolby Surround -dekooderit rajoittevat takanavien taajuustoiston alueelle 200 Hz - 7 KHz. Tämä kaistarajoitus tehdään johtuen useasta syystä. Takakanavan ylätaajuuksien rajoitus rajoittaa kaiken vaiheitten välisen kohinan kuulumista takaa ja tekee takakanvan viivepiirin toteuttamisen halvemmaksi. Alapään rajoitus auttaa hiukan ongelmaa, joka syntyy kun tyypillisessä seinä/hyllynpäällis-sijoituksessa kaiuttimet korostavat alle 200 hertsin bassoaluetta reilusti, erityisesti, jos kyseessä on jokin tavallinen hifikaiutinpari eikä juuri tällaiseen sijoitukseen suunniteltu kaiutin.
Kaikissa Dolby Surround -dekoodereissa takanavien taajuustoistoa ei ole rajoitettu näin voimakkaasti, vaan takakaiuttimille tulee myös matalia taajuuksia.
Käytännöllisesti katsoen kaikki amerikkalaiset elokuvat, jotka on valmistettu vuoden 1977 (Tähtien sota) jälkeen on varustettu Dolby Surround -äänellä. Myös monien vanhempien elokuvien 4..6-kanavaversioista on olemassa Dolby Surround -alasmiksaukset. Aivan muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta kaikki elokuvat, jotka on saatavissa stereona, ovat myös Dolby Surroundilla tai jollain yhteensopivalla menetelmällä koodattuja.
Dolby Laboratories ylläpitää palvelimellaan listaa Dolby Surround koodatuista elokuvista (sisältää sekä Dolby Surround että Dolby Digital elokuvat).
Dolby Surround dekooderin tarve riippuu siitä kuunteletko elokuvaääniraitoja vai musiikkia. Musiikinkuunteluun ei kannata dekooderia hankkia, sillä oikein äänitettyä ohjelmamateriaalia ei HIFI-lehden Surround-levyn ja parin muun erikoislevyn lisäksi paljon ole.
Alkuperäisess' Dolby Surround systeemissä ohjataan neljää kaiutinlähtöä (oikea, vasen, keski ja takaiuttimet) yhdestä äänisignaalista. Johtuen passiivisesta matriisiskytkennästä jää eri kaiuttimien välinen erotus aika pieneksi. Dolby Pro Logic lisää kaiutitmien välistä signaalien erotusta käyttämällä parempaa aktiivista signaalien erotusta.
Tyypillinen kotikäyttöön tehty vanha Dolby surround vahvistin osaa ohjata neljää kaiutinta: vasen, oikea sekä takana olevat kaiuttimet. Vanhoissa perus-surround-vahvistimissa ei yleensä ollut keskikaiuttinlähtöä, koska kotikäytössä sen ei katsottu olevan peruskotikäytössä välttämtön (passivinen dekoodaus antaa huonon kanavaerottelun ja kotikäytössä etukaiuttimet ovat yleens melko lähekkäin, joten keskikaiutin ei ole niin tärkeä kuin elokuvateatterissa).
Dolby Pro Logic vahvistin osaa erottaa samasta äänimateriaalista lisäksi kunnollisen signaalin edessä olevaan keskikaiuttimeen. Pro Logic vahvistimen elektroniikalla pystytään myös aikaansaamaan parempi kanavaerottelu eri kaiuttimien välille kuin perus Dolby Surround vahvistimella. Uudet surround-vahvistimet ovat pääsääntöisesti Dolby Pro Logic laitteita.
Nykypäivänä suunnilleen kaikki suuret Hollywood-tuotannot tehdään käyttäen Dolby Surround ääntä (näin on tehty jostain 1980-luvun alusta saakka). Jos tällaisen filmin vuokraa videovuokraamosta ja katselee hifivideoilla niin voi nauttia Dolby Sourround äänestä.
Yleisradio pääsääntöisesti hankkii ja lähettää elokuvansa stereona tai Dolby surround-koodattuna, mikäli sellaisia on saatavissa. Joskus tilauksesta huolimatta voi tulla stereo- tai moniäänielokuvasta kopio, joka eurooppaa kiertäneenä on monoääniversio. Elokuvien teksteissä, samoinkuin ohjelmatiedoissa, on maininta niiden äänijärjestelmistä ja useimmiten ne pitävät paikkansa.
Televisiolähetyksen Dolby Surround -ääni ei välttämättä aina ole aivan hyvälaatuisen videotallenteen luokkaa, koska television lähetysketju saattaa muuttaa ääntä jonkin verran. Diskanttipään toistoa rajoittaa NICAM:in rajoitukset (korkein toistotaajuus 15 kHz). Lisäksi bassoja saatetaan vaimentaa ja dynamiikkaa saatetaan kaventaa, jotta ääni olisi paremmalle kuullostava keskivertotelevision kaiuttimesta. Tämä prsosessointi saatta sotkea myös muuten Dolby Surroundin äänikuvaa. Televisilähetykisen äänessä käytettyn prosessoinnin määrä vaihtelee kanavakohtaisesti. Lisäksi televisioyhtiöiden saamissa filmien videokopioissa laatu saatta vaihdella elokuvasta toiseen.
Kun nykyaikaiseen keskikanavan sisältävään Dolby Surround Pro Logic järjestelmään syötetään monosignaalia niin ääni kuuluu ainoastaan keskikaiuttimesta. Normal-tilassa keskikanavan bassot jaetaan pääkaiuttimiin, mutta mitään muuta monoääntä niistä ei tule.
Käytännössä kaikki alunperin Dolby Surround -koodattu materiaali sellaisessa muodossa tallennettuna/siirrettynä että kanavien vaihe-ero säilyy (ie. CD-levy, videokasetti, LD-levy, DVD-levy, NICAM-stereolähetys jne.) toistuu loistavasti Dolby Surround dekooderin läpi.
Joissain tapauksissa myös ei alunperin Dolby Surround käyttöön tarkoitettu materiaali toimii hyvinkin (mm. hyvin tehdyt akustiset musiikkitallenteet).
Koska äänisignaali on analogista, ei vahvistin tiedä mistään, onko se oikeasti Surround-koodattua vai ei. Kun Dolby Surround dekoodaus on päällä, niin vahvistin yrittää erottaa sieltä signaalit kaikille kaiuttimille vaikka äänitteesseen ei ole lisätty mitään informaatiota tätä operaatiota varten. Dolby Surround dekooderi siis yrittää käsittellä osaa äänestä niin kuin se olisi koodattua Dolby Surroundin takanavan ääntä. Systeemi toimii siis yksinkertaistaen niin, että monoääni tulee keskelle, ja mitä suurempi kanavissa on vaihe-ero sitä enemmän ääntä syötetään taakse. Näin ollen normaalissa musiikissa ainakin kaiku menee usein taakse, lisäksi synteettisissä soundeissa on usein vaiheella kikkailua jolloin ne voivat kuulua "mistä vain".
Surround-äänien kuutelu onnistuu kuulokkeillakin kun käytössä on tätä varten tehty kuulokesysteemi. Esimerkiksi AKG:ltä löytyy surround-käyttöön tehty kuulokesysteemi AKG K290 jonka saa napinpainalluksella kytketty normaaleiksi kuulokkeiksi ja surround-kuulokkeiksi. Näissä AKG:n kuulokkeissa surround on toteutettu kuulokkeisiin sijoitetuilla neljällä eri kaiuttinelementillä.
Lisäksi on olemassa normaaleille kuulokkeille tehtyjä lisälaitteita joiden avulla niillä voi kuunnella surround-ääntä. Markkinoilla on olemassa ainakin Sennheiserin Lucas, joka sisältää pro logic -dekooderin kuulokkeille. Juttua Sennheiserin Lucasista löytyy HifiStudio-17:n testipalstalta.
THX on Lucasfilmin kehittämä äänistanardi elokuvien äänentoiston prarantamiseksi.
Elokuvateatteri voi saada THX luokituksen kun se täyttää THX spesifikaation määrittelemät vaatimukset ja teatteri käydään tarkastamassa nöiden osalta. Vaatimuksia liittyy taustameluun, akustiikkaan, kuvanlaatuun, äänetoistolaitteisiin (pitää olla tehty THX hyväksytyistä laitteista) ja laitteiston asentamiseen.
THX luokitus on olemssa elokuvateattereille, elokuvien äänille, audiolaitteille ja kotiteatterijärjestelmille. Koti-THX surroundvahvistimen pitää täyttää THX:n asettamat vaatukset (joihin sisältyy mm. hiukan lisäsuodatusta ja takanavien dekorrelaatio normaalin Dolby Pro Logicin lisäksi).
Lisätieto THX:stä voi etsiä virallisilta webbisivuilta osoitteesta http://www.thx.com/.
Koti-THX (THX Home) on Lucasfilm Ltd.:n kehittämä äänijärjestelmäspeksi, jolla on tarkoitus taata mahdollisimman paljon elokuvateatteritoistoa vastaavat toisto-olosuhteet kotiin. Koti-THX:ää varten on määritelty speksit äänentoistolaitteiden ominaisuuksille, kaiuttimille, filmin siirtämiseksi kotilaitteisiin sopivalle tallennusmedialle jne.
Koti-THX-vahvistin on toimi seuraavasti:
Lisätietoa aiheesta löytyy virallisilta THX-sivuilta osoitteesta http://www.thx.com/ ja osoitteesta http://cybertheater.com/Tech_Archive/THX_Plots/thx_&_pro_freq.html löytyvästä teknisestä artikkelista.
Dolby Digital on Dolby laboratorioiden kehittämä digitaalinen surround-järjestelmä joka tunnetaan myös vanhalla nimellä AC3. Dolby Digital järjestelmässä digitaaliseen ääniraitaan talletataan 5 erillistä äänikanavaa (edessä vasen, keski ja oikea sekä takana vasen ja oikea) ja lisäksy oma kanava subfoorin äänille. Koska subwooferin taajuustoisto on rajoitettu vaan bassotaajuuksiin, puhutaan että järjestelmä on "5.1 kanavainen". Dolby Digitalissa koko digitaalinen ääni on kompressitu yhdeksi bittivirraksi joka voidaa tallettaa sitten sopivalle tallennusmedialle. Dolby digital ääntä käytetään mm. digitaalisena elokuvateatteriäänijärjestelmänä, USA:n markkinoille tehdyssä DVD levyissä ja joisain Laserdisc-levyissä.
DTS on Digital Theater Systems yrityksen kehittämä monikanavainen elokuvateatterien surround-äänisysteemi. Lyhenne sanoista Digital Theater Systems. DTS Digital Surroundissa on 5.1 kanavaa (5 kaistarajoittamatonta diskreettiä äänikanavaa + 1 subwooferkanava). Kaikki kanavat on äänitetty 20 bittisenä ja sitten kompressoitu suunnilleen pakkaussuhteella 1:3. DTS-ääntä on käytössä elokuvateattereissa, joillain DVD-levyillä ja muutamalle kokeelliselle DTS-CD:lle talletettuna. DTS:n bittivirta esimerkiksi CD-levylle talletettuna on 1411.2 kbit/s CD-levyllä. Lisätietoja aiheesta on saatavana osoitteesta http://www.dtstech.com/.
Sonyn digitaalinen surround-äänisysteemi, joka käytetään elokuvateattereissa. Lyhenne sanoista Sony Dynamic Digital Sound. SDDS mahdollistaa mm. 5.1- ja 7.1-kanavaiset surround-äänet hyvällä laadulla. SDDS käyttää ATRAC-säästökoodausta äänen pakkauksessa ja pakkaussuhde on 1:5. Lisätietoa aiheesta löytyy osoitteesta http://www.sdds.com/.
Paremmuusjärjestys Dolby Digitalin ja DTS:n osalta on pitkälti subjektiivinen käsite, vaikkakin DTS-fanaatikot väittavat toista. DTS kompressoi ääntä "vähemman" kuin esimerkiksi Dolby Digital, ei se välttämättä tee formaatista aanenlaadultaan parempaa, paitsi tietysti DTS-henkilöiden mielestä. Aiheesta ei ole vielä tehty mitään laajoja riippumattomia testejä, joten jokainen testatkoon itse, jos saa käsiinsä saman elokuvan kummallakin ääniformaatilla.
DVD-levyillä olevat elokuvat sisältävät vähintään stereoääniraidan, joka elokuvien tapauksessa sisältää yleensä normaalin Dolby Surrorund ääniraidan. USA:n markkinoille tarkoitettujen DVD levyjen moniäänistandardi on Dolby Digital. Eurooppalaisiin DVD-levyhin monikanavaiseksi äänistandardiksi on yritetty saadaa monikanavaista MPEG-ääntä, mutta vaikuttaa että Dolby Digitalista tulee se maailmanlaajuinen DVD:n äänistandardi koska se on nyt myös mahdollinen ääniformaatti PAL DVD-levyissäkin.
Star Wars Phantom Menace oli ensimmäinen elokuva, jossa käytettiin uutta kuuteen äänikanavaan perustuvaa äänijärjestelmää. Tässä järjestelmässä on edessä normaalit 3 kanavaa (vasen, keski ja oikea) ja vastaavat 3 kanavaa takana (vasen, keski ja oikea). Tämä 6-kanavainen systeemi on talleteettuna filmille normaalilla 5.1 kanavaisella äänisysteemillä, ja se puretaan normaaliksi kahdeksi takakanavaksi, joista sitten edelleen muodostetaan lisä-äänikanava keskelle samaan tapaan kuin Dolby Pro-logic systeemissä muodostetaan keskikanavan ääni. Lisäkanavan tarkoituksen tuolla takana on parantaa äänikuvaa suoraan takaa tulevien ääniefektien toistossa.
Virittelynhaluinen hifisti voi täydentää 5.1 kanavaa tukevan Dolby Digital-järjestelmänsä tälläiseksi 6.1 kanavaiseksi seuraavasti:
Dolby Surround ja Dolby Pro logic vehkeissä riittää neljä ulostulokanavaa, koska dekoodatussa signaalissa ei ole enempää kanavia. Tuossa neljän kanavan versiossa kumpaakin takanavaa ohjaa sama vahvistinaste, koska niistä toistetaan kuitenkin samaa signaalia. Viittä erillistä kanavaa ei siis tarvita normaalissa Dolby Surround-toistossa.
Jos kyseisessä laitteessa on koti-THX-ominaisuudet, niin kummallekin takakaiuttimelle tehdään omat signaalit (tehdään yhdestä takkakanavan signaalista dekorrelointiprosessilla). Viittä kanavaa tarvitaan myös, jos laitteella halutaan toistaa Dolby Digital (AC-3) signaalia (tällöin laitteessa pitää olla sisäänmeno viidelle kanavalle tai sisäinen AC-3-dekoodeeri).
Phanton, Normal ja Wideband asetukset ovat keskikanavan toistoon liittyviä asetuksia. Phantom-asentoa käytetään silloin jos käytössä ei ole erillistä keskikaiutinta. Phantom-asennossa keskikaiuttimelle meneväö signaali jaetaan tasaisesti sekä oikealle että vasemmalle etukaiuttimelle. Normal-asento on tyypillinen asento jota käytetään surround vahvistimessa kun käytetään keskikaiutinta. Normal asennossa keskikaiutin toistaa kaikki keskeltä tulevat äänet matalimpia bassoja lukuunottamatta (ne ohjataa pääkaiuttimille). Wideband-asennossa taas kaikki keskeltä tuleva ääni (matalat bassot mukaanlukien) toistetaan keskikaiuttimella, joten keskikaiuttimen täytyy olla toistoltaan yhtä tukeva kun pääkaiuttimienkin.
Dolby 3 stereo asento on useista Dolby Pro Logic vahvistimessa oleva toimintatila jossa vahvistin käyttää ainoastaan kolmea etukaiutinta (vasen, oikea ja keskikaiutin) ja jättää takakaiuttimet käyttämättä. Dolby 3 stereo asento on tehty ei-surround koodatun musiikin kuuntelua varten, joten takakaiuttimia ei käytetä koska niille ei tällaisessa äänisignaalissa ole suunniteltu mitään toistettavaa (kaikki mitä sieltä kuuluisi olisi sellaista jota sinne ei ole suunniteltu äänitettä tehdessä). Normaalit stereoäänitteet toimivat hyvin Dolby 3 stereotilassa jos kaikki edessä olevat kaiuttimet ovat saman kuuloisia ja laitteisto on oikein säädetty. Oikein toimiva Dolby 3 stereo on normaalin stereoäänitteiden toistossa parempi kuin normaali stereosysteemi, koska keskikaiutin toistaa ne keskelle tarkoitetut monoäänet jotka normaalissa stereojärjestelmässä toistuisivat kahden kaiuttimen kautta ja värittyisivät tästä syystä.
Small/Large säädöillä voidaan säätää taajuus mitä matalammat äänen leikataan pois kaiuttimilta ja ohjataan subwooferille. Se, että mikä taajuus on vahvistimessasi lukee manuaalissa. Sen perusteella ja kaiuttimien alarajataajuuden perusteella voit sitten päätellä kumman valitset. Jos large-asentoa meinaat käyttää, niin silloin järjestelmän muiden kaiuttimien (ainakin etukaittimien) tulisi olla sellaiset, että pystyvät matalia ääniä kunnolla toistamaan (ei mitään pikkupönttöjä).
Elokuvaäänen toistoon on sopivin moderni surround dekooderi (Dolby Pro Logic), koska keskikanavan esillekaivaminen on eräs dekooderin tärkeinpiä tehtäviä. Ilmankin keskikanavaa pärjää, mutta se rajoittaa.
Perusviive Pro Logic järjestelmässä on 20 ms (tosin Stereo Review -lehti suosittele 15 ms viivettä), jota käytetään kun etu- ja takakaiuttimet ovat yhtä kaukana kuuntelijasta. Dolby Surround Pro Logic:issa tämä noin 20 ms "ylimääräinen" viive laitetaan takakaiuttimiin meneviin signaalihin, jotta etu-takakanavien huonoa kanavaeroa ei kuulisi niin selvästi.
Jos matkat kuuntelijasta kaiuttimien ovat erilaiset muodostuu oikea viive seuraavasti:
Viiveajan arviointiin voit käyttää myös seuraavaa kaavaa (antaa lähelle Dolbyn talukoissaan suosittelemia arvoja):
Viiveaika= 20 + 3*(A-B)Missä:
Luonnollisesti viive ei sinällään vaikuta äänenväriin tai muutenkaan ääneen koska se vain viivästää signaalia. Se miten se kuuluu on eri asia. Tarpeeksi viivettä lisätessä syntyy jo kaikuefektejäkin jotka varmasti kuuluvat. 3 ms viive siirtää kaiuttimia jo metrin jonka kuulee normaalikin hifisti hyvin sopivalla materiaalilla.
Tyypillisesti Dolby Surroundin viiveet normaalissa huoneessa (riippuu tietenkin kaiuttimien sijoittelusta!) ovat noin 25ms luokkaa.
Dolby Digitalissa kaikkien kaiuttimien tulisi olla yhtä kaukana toisistaa ns. ympyrän kehällä. Tällöin käytetään oletusviivettä 0 ms. Jos kaiuttimet ovat eri etäisyyksillä, niin viivettä korjataan samalla tavoin kuin Dolby Pro logicin kanssa (3 ms metriä kohden).
Viivettä on lisättävä 3 millisekunnilla jokaista metriä kohden kuin takakaiutin on lähempänä kuin sen tulisi olla. Mitään ylimääräisiä viiveitä kuten pro-logicissa on tapana ei Dolby Digital -järjestelmässä kannata laittaa (eikä myöskään DTS:ssä).
Tyypillisesti DD viiveet normaalissa huoneessa (riippuu tietenkin kaiuttimien sijoittelusta!) ovat alle 10ms luokkaa.
Dolby Surround Pro Logic -laitteiden suurimmat erot ovat todellisia ja kuultavissa olevia. Halvemmissa laitteissa yleensä dekooderi ei toimi läheskään niin hyvin kuin kalliimmissa laitteissa. Huonosti toimivan dekooderin tunnusmerkkejä ovat voimakas kohina, äänen vääristyminen joissain kanavissa ja kanavatasapainon vaihtelut. Yleensä keski- ja takakanava ovat häiriöisimpiä, pääkanavissa sen sijaan ongelmia ei yleensä ole. Takakanavan kohina- ja ritinähäiriöt saattavat vaivata myös kalliimpia erillislaitteita, joten halpaa laitetta ostettaessa tällaiset häiriöt on vaan hyväksyttävä.
Perus Dolby Pro-Logic vahvistimessa tällainen on mahdollista, koska Dolby Surround koodatussa äänitteessä ei kaikkia kanavia pytytä ohjaamaan täyteen voimakkuuteen yhtä aikaa. Ainoastaan muutamasta kanvasta voi kuulua 'täysi' signaali tietyllä ajan hetkellä.
Ohjelmansiirtoketjun päässä eli vahvistimen ulostulossa on 25-30 dB riittävä kanavaero keskitaajuusalueella (500 Hz - 5 kHz).
Dolby Surround -dekoodereiden testiperiaate on, että käytännön ohjelmanlähteillä (kuvanauha, tv-lähetys, LaserDisc-levy, satelliitti-tv-lähetys, jne) dekooderi ei saa olla kanavaeroa rajoittava tekijä. Mittaussignaaleilla dekooderin tulee tuottaa keski-takakanavan ja etu-takakanavan välille 35-40 dB:n kanavaerot (keskitaajuuksilla). Tätä suuremmat kanavaerot Dolby -dekooderissa eivät tuota kuultavaa parannusta, koska Dolby Surround Pro Logic -dekooderin teoreettinen maksimikanavaero on 37 dB keski- ja etukanavien sekä etu- ja takakanavan välillä.
Normaalissa Dolby Pro Logic -vahvistimessa ei taakse tule koskaan yhtä voimakkaita signaaleja kuin etupäähän, siksi vähän vähempikin teho riittää. Periaatteessa paras ratkaisu etenkin Dolby Digital -vahvistimessa olisi, että jokaisessa äänikanavassa olisi yhtä paljon tehoa. Käytännön säästösyistä osa valmistajista on kuitenkin päätynyt laittamaan taakse pienitehoisemmat vahvistimet kuin etukanaviin. Tämä ei kuitenkaan ole vättämättä hirveän suuri ongelma, jos takakanavassa on tässäkin tilanteessa "tarpeeksi" tehoa.
Vaikka Dolby Digitalissa, DTS:ssä ja vastaavissa on mahdollisuus kyllä syöttää yhtä paljon tavaraa taakse kuin eteenkin, mutta elokuvan kannalta moisessa ei ole juuri järkeä. Surroundeille siis riittää vähän vähempikin teho (puolet vastaa 3dB vähennystä maksimiäänenpaineeseen, jos kaiuttimien herkkyys on identtinen), OLETTAEN että surroundkanavien taso on säädetty neutraaliksi. Normaalissa kuuntelussa eri kanavien erilaiset tehoarvot eivät haittaa, koska kanavien väliset tasapainot ovat säädettävät. Surroundit voi säätää kuuluman haluttaessa vaikka voimakkaamminkin kuin etupään, jos vain pääteasteiden tehonantokykyä ei ylitetä.
Eräässä esimerkkivahvistimessa on eteen 3x90W ja taakke 2x45W. No 45W on jo aika vähän per kanava, varsinkin jos subbarin bassot esim ohjataan pääkanaviin AC-3/DTS systeemissä. Tästä syystä pääkanaviin on laitettu vähän tehoreserviä, jos erillist subbaria ei ole ja pääklaiuttimet joutuvat toistamaan nuo matalat bassoefektitkin. Toisaalta 45 watin vahvistimella saa normaalin herkkyyden omaavilla kaiuttimilla aivan tarpeeksi (ja ylikin) kovan metelin aikaiseksi, joten systeemissä jossa olisi 5x45W tehoa + subbari saa ihan tarpeeksi moneen kotiin. Täsäs tilanteessa noissa etukanavissa olisi vaan ylimääräistä tehoreserviä enemmän kuin takana.
Etenkin jos kaikki kaiuttimet ovat samanlaisia, niin ainakin psykologiselta kannalta tarkistellen on mukavampi, että kaikkien kanavien tehot ovat samat. Varsinaista käytännön merkitystä tällä ei kuitenkaan ole. Kun laitteisto säädetään oikein, niin kaikista kaiuttimesta kuuluu ääni yhtä kovaa kuuntelupaikalle. Laitteistosta saatavan puhtaan maksimiäänenpaineen sitten ratkaisee se vahvistinkanava, josta lopuu rahkeet ensin kesken.
Jos vahvistimesi on vanha tai halpalaite, niin tuo on aika varmasti tyyppivika. Yleisin häiriö heikkolaatuisissa pro-logic vahvistimissa on suhina ja napsunta/rahina takakaiuttimissa.
Ennen tämän johtopäätösen tekmistä kannatta teitenkin tarkistaa, että takakanavien kaiuttimet ja johdotus on kunnossa, koska esimerkiks oikosulkua tekevä kaiutinjohto tai viallinen kaiuttimen elementti voi synnyttää melkoisia häiriöääniä.
Dolby Surround (Pro Logic)-järjestelmässä eteen sijoitetaan 3 kaiutinta ja taakse kaksi. Edessä olevat vasen ja oikea kanava sijoitetaan normaalien stereokaiuttimien sijoitusohjeiden mukaan ja keskikaiutin sijoitetaan näiden keskelle. Takakaiuttimet sijoittaan Dolby suositusten mukaan kuuntelupaikan sivulle, mutta ne voi sijoittaa myös kuuntelupaikan taakse. Hyviä sijoitusohjeita kuvien kanssa löytyy osoitteesta http://www.dolby.com/ht/sound/sound3.html. Paras tulos selviää vasta kokeilemalla tarjottuva vaihtoehtoja.
Samoja ohjeita voi soveltaa myös Dolby digitaliin ja muihin viittä kaiutinta käyttäviin Surround-järjestelmiin. Ihannetapaus Surround-järejstelmässä olisi, että kaikki kaiuttimet voitaisiin sijoittaa kuuntelupisteestä piirretyn ympyrän kehälle siten, että etukaiuttimet ovat sopivasti etuviistossa kuuntelijasta ja takakaiuttimet takaviistossa. Normaalissa huonetilassa tälläiseen sijoitteluun ei yleensä päästä ja huoneakustiikkakin sotkee tilannetta omalla tavallaan (kaikissa huonessa tämä "ihannesijoitus" ei olekaan se paras).
Kaiuttimet ovat ehdottomasti kotiteatterin tärkeimmät laitteet. Jos ne ovat kelvototmat, on ääni huono, vaikka muut vehkeet olisivat miten erinomaisia tahansa. Kodinkoneliikkeet tuputtavat yleensä Dolby-vahvistimen ostajalle halvalla kasan muovisia laatikoita, joista ei heru luonnollista ääntä hyvälläkään vahvistimella.
Kunnollisia hifikaiuttimia kannattaa katsella ja kuunnella alan erikoisliikkeistä, joista saa parasta palvelua muidenkin laitteiden ostamiseen. Jotkut liikkeet anatvat kaiuttimia kokeiltavaksi kotiin ilman ostopakkoa. Viemällä kaiuttimet kotiin voi testata, kuinka hyvin ne toimivat huoneesi akustiikan kanssa.
Hyvien kaiuttimien hintahaitari venyy alle tuhannesta markasta kymmeniin tuhansiin markkoihin parilta.
Nykyaikaisissa vahvistimissa on olemassa Phantom-asento jossa kaksi sivukaiutinta hoitavat myös keskikanavan toiston. Phantom asentoa käyttämällä äänentoisto ei ole yhtä hyvälaatuinen (erityisesti elokuvien dialogien laatu kärsii). Phantomkeskikanava on tyydyttävä, jos kuuntelija istuu täsmälleen kaiuttimien keskilinjalla, jos kaiuttimien stereokuva on erinomainen (ehjä suuntakuvio, ei difraktioita, ei resonoivia kalvoja) ja, jos stereokaiuttimet sijoitetaan lähemmäksi kuin kolmen kaiuttimen tapauksessa.
Oma kaiutin eskikanavalle antaa aina paremman vuoropuheluerottelun kuin phantom. Hyvä dekooderi ei sanottavasti pilaa ääntä musiikkikuuntelussaankan, mikäli äänite on kunnossa. Jos keskikavan kaiutin on soinniltaan erilainen kuin pääkaiuttimet, niin äänikuvasta ei tule yhtenäistä ja tulos on yleensä huonompi kuin kahden kaiuttimen toistossa. Keskikaiuttimeksi kannattaa hankkia tarkoitukseen sopiva kaiutin, joka soi samalla tavalla kuin pääkaiutin ja on magneettiosuojattu (tarpeen jos sijoitat sen stereon viereen). Jos keskikaiutin on huono, niin koko systeemi kuullostaa huonolle. Tästä syystä television oma kaiutin on yleensä kelvoton keskikaiuttimena. Jos keskikaiutin hon huono, niin äänentoisto kuullostaa suunnilleen samalla tavalle huonolle kuin jos normaalisteossaisi olisi aivan erilaiset vasemman ja oikean puolen kaiuttimet.
Äänikuvan eläminen on yleensä oire huonosta ohjelmamateriaalista tai epästabiilista ohjelmalähteestä (esim. videonauhuri tai C-kasetti).
Televisoihin kiinteästi rakennetut kaiuttimet ovat yleensä heikkolaatuisia (huono taajustoisto ja kotelo rämiseen) eivätkä sovellu hifitoistoon. Jos käytät television kaiutinta keskikaiuttimena, niin koko systeemin toisto alkaa kuullostaa lähes yhtä huonolle kuin tämä yksi huono kaiutin yksinään. Jos kaipaat systeemiisi keskikaiutinta niin kannattaa hankkia kunnollinen keskikaiutin tätä varten, huonosta keskikaiuttimesta on enemmän haittaa kuin hyötyä.
Yleensä keskikaiutin kytketään samaan vaiheeseen pääkaiuttimien kanssa. Tämä kytkentä on oletusarvo ja antaa pahrhaan tuloksen kun kaiuttimet on sivoiteltu ihanteellisesti. Jos kaiuttimet on sijoitettu ei-ihanteellisesti, voi keskikaiuttimen "oikea" napaisuus voi olla joko samassa tai eri vaiheessa paakaiuttimiin nahden. Riippuu kaiuttimien tyypistä (2/3-tie, jakosuotimen rakenne, jakotaajuudet) ja sijoittelun geometriasta (etäisyydet). Parempi vaihtoehto pitäisi selvitä suhteellisen helposti kuuntelemalla. Vasemmasta oikeaan reunaan ja päinvastoin liikkuvassa signaalissa ei pitäisi kuulua epajatkuvuutta.
Elokuvateatteri käyttävät saleissa yleensä valkokankaan taakse sijoitettuja etukaiuttimia, joten kaiuttimien sijoittaminen valkokankaan taake on ainakin jollain tavoin mahdollista. Jotta kaiutin toimisi kunnolla valkokankaan takana, täytyy valkokankaan olla perforoitua eli rei'itettyä tyyppiä. Reijitetty elokuvavalkokankaaksi tehty kangas päästää ääntä hyvin lävitseen, tosin kangas vaimentaa edelleen korkeita ääniä jonkin verran (kompensoitavissa pienellä taajuuskorjauksella). Jos kangas on tarpeeksi iso, kannattaa koko etulinja "piilottaa" sen taakse yhtäläisen soinnin saamiseksi. Ainoa 'fiksu' tapa tehdä tällainen ratkaisu kunnolla on käyttää akustisesti läpinäkyvää kangasta, joka on käytännössä tähtitieteellisen kallis ratkaisu (helposti tuhansia markkoja neliömetriltä); siltikin lievää taajuuskorjausta voidaan joutua tekemään.
Jos ihan perusmallisen kankaan läpi meinaa äääntä tuoda, niin se on missäänmäärin järkevää ainoastaan basso- ja keskialueilla, diskanttipää on käytännössä pakko sijoittaa kankaan alle tai päälle että siitä saadaan ääneltään edes likimain sopusuhtainen. Keskiäänielementtien tulee tuossa tapauksessa olla likimain kankaassa kiinni, jos halutaan välttyä heijastumisongelmilta kankaan takana. Jos vain mahdollista sijoita kaiutin kankaan alle tai päälle niin säästyt monelta vaivalta.
Normaalissa Dolby Surround järjestelmässä takakanavien kaiuttimet toistavat ainoastaan taajuusalueen noin 100Hz-7Hz, joten saattaisi tulla mieleen käyttää takanakanvissa huonompia kaiuttimia. Joka tapauksessa takakanavien kannattaa soinniltaa muistuttaa etukanavia niin paljon kuin mahdollista tai muuten äänikentästä ei tule täysin yhtenäistä.
Vaikkei Dolby Pro Logic käytäkään koko taajuusaluetta niin tulevissa systeemeissä (Dolby digital) tuo tulee muuttumaan, joten hankkimalla kunnolliset kaiuttimet taaksekin voi varmistua siitä että ne eivät mene heti vaihtoon jos joskus päätät päivittää systeemisi sellaiseksi joka osaa toistaa tulevien digitaalisten monikanavajärjestelmien ääniä (esimerkiksi Dolby Digital äänen).
Yleinen suuntaustapa, jota suositellaan käytettäväksi mahdollisuuksien mukaan Dolby Surroundin kanssa on seuraava: Takakaiuttimien tulisi olla kohdistettuna elementit vastakkain ja kuuntelupaikan sivuilla hieman kuulijoiden takapuolella. Takakaiuttimien diskanttien tulisi olla vajaan metrin kuulijan korvien yläpuolella.
Kannattaa muistaa, että tämä on vain yksi tapa sijoittaa takakaiuttimet. Huoneen akustiikka ja rakenne, kaiuttimien tyyppi vaikuttavat luonnollisesti kaiuttimien sijoitteluun.
Lisää tietoa aiheesta löytyy osoitteesta http://www.dolby.com/ht/.
Dolby Surroundissa voi takanavat sijoittaa kuuntelupaikan sivuille jos kuuntelupaikan takana ei ole riittävästi tilaa takakaiuttimille.
Dolby Digitalissa bassokanavan lähtöä ei pidä erikseen enää alipäästösuodatella korkeiden äänien poistamiseksi itse omilla lisäsuotimilla, koska tällaisilla järjestelyillä saa vain järjestelmään vaihevirheongelmia (jos subwooferissa käytetään sähköistä toiston korjausta taajuusalueen alapäässä, niin nämä ovat edelleen tarpeen ja kiinteä osa subwooferin rakennetta). Dolby Digitalin bassokanavaan lähetetään alunperinkin vain se tieto, joka sieltä ulos halutaan. Joissain tapauksissa tuolla vahvistimessa sisällä saatetaan tehdä äänelle suodatuksia, mutta mitään ukoisia suodattimia subwooferille ei tarvita eikä pidäkään käyttää.
Dolby Surround -järjestlmässä on edullista, että takaa tulevan äänen suuntaa ei pystytä tarkkaan aistimaan, vaan se tuntuu tulevan tarkemmin määrittelemättömästä suunnasta. Yksi tapa toteuttaa tälläinen äänikenttä on sijoittaa yksi dipolimallinen kaiutin taakse keskelle. Tälläinen kaiutin ei säteile merkittävästi ääntä suoraan kuutenlupaikalle, vaan ääni tulee pääasiassa takaseinien kautta heijastuneena, joten äänilähdettä on hankala tarkkaan paikallistaa.
Dipolimallisen takaiuttimen voi rakentaa myös kahdesta tavallisesta kaiuttimesta sijoittamalla ne takaseinät toisiaan vasten ja johtamalla niigin toisiinsa nähden vastakkaisvaiheista signaalia. "Selät vastakkain" -sijoittelussa oleellista on, että kaiuttimet on kytketty erivaiheisesti eli toisen kaiuttimen johdot ovat toisinpäin, jolloin saadaan tavallaan yksi dipolikaiutin.
Tälläinen kaiutinratkaisu voidana hyvin sijoittaa vaikka kuuntelijan yläpuolelle ja kaiuttimesta lähtevän äänen tehokas kumoutuminen suoraan alapuolella istuvaan kuuntelijaan. Täll|in äänet kuuluukin sivuseiniltä heijastuneina, mutta keskenään erivaiheisesti. Toimii ihan hyvin ainakin Pro Logicilla.
Seuraavassa muutamia kommentteja eri ratkaisuijen eduista ja haitoista:
DD dekooderi vahvistimessa:
Pro logic vahvistin, jossa 5.1-input ja DVD-soitin 5.1-outputilla:
Mikä on missäkin tilanteessa paras kannattaa ratkaista oma kukkaron ja teknisten preferenssien mukaan. Jos edullinen hinta on ratkaiseva tekijä hanki Pro Logic-vahvistin, jossa 5.1-inputti. Kyllä sen ja dekooderilla varustetun DVD:n kanssa pärjää ihan hyvin. Mutta jos raha riittää niin panosta käytt|mukavuuteen, ja osta DD-vahvistin, jossa 5.1-inputti, niin voit myös liittää siihen tulevaisuudessakin muita laitteita, joissa 5.1 ulosmeno.
Dolby surround -dekooderissa on tietty maksimiottojännite, joka jälkeen piiri yliohjautuu voimakkaasti säröytyen. Yliohjautuminen tapahtuu jo ottopuolella, ennen äänenvoimakkuus säädintä. Siksi voimakkuusasetus ei vaikuta säröytymiseen. Monissa CD-soittimissa on melko suuri antojännite ja jos tällainen soitin liitetään sellaiseen dolby surround-vahvistimeen, jossa on alhainen säröytymistaso, saattaa musiikkilevyillä syntyä huippukohdissa voimakasta säröä.
Tälläisen ilmiön voi aiheuttaa, että vahvistimen Dolby Surround -piiri yliohjautuu kun videonauhurilta tulee sille liian voimakasta signaalia. Tämä ilmiö tulee esille vain voimakkaita huippuja sisältävissä kohdissa, ei hiljaisessa puhekohdassa. Jos piipitysilmiö esiintyy hiljaisissa kohdissa, voi syynä olla lähetyksessä signaalin mukaan joutunut häiriöääni.
Se, että volumesäätö ei vaikuta mitään, viittaa juuri ennen äänenvoimakkuussäätöä olevan Dolby-piirin yliohjaantumiseen. Tästä syystä asialle ei voi kovin helposti tehdä mitään. Videon (tai muun ongelmallisen lähteen) ja vahvistimen väliin jonkin vaimentimen kytkeminen on toki mahdolista. Tälläisen vaimentimen voi rakentaa muutamasta vastuksesta esimerkiksi seuraavaan tapaan (oma kytkentä kummallekin kanavalle):
VIDEOLTA ------R1----------+----- VAHVISTIMELLE | R2 | MAA ------------------+----- MAA R1 = 2.2 kohm R2 = 2.2 kohm
Periaatteessa surround-signaalin saa eroteltua stereoäänestä kytkemällä lisäkaiuttimet (takakaiuttimet) toistamaan normaalin stereosignaalin kanavien välistä erosignaalia. Tämä saadaan aikaan kytkemällä sarjaan kytketyt takakaiuttimet vahvistimen kaiutinulostulon vasemman ja oikean kanavan "+"-napoihin kiinni. Kun yleensä näin kytkettynö takakaiuttimien signaali on liian voimakas, pitää niiden kanssa sarjaan kytkeä sopiva vastus vaimentamaan signaalia. Sarjavastuksena on parasta käyttää 25-50-ohminen säätövastusta (tehonkestä vähintään muutamia watteja), jolloin takakaiuttimien äänenvoimakkuutta voi säätää suhteessa etukaiuttimiin.
Vasen lähtö + ---+takakaiutin---+takakaiutin----säätövastus---+ Oikea lähtöTämä yksinkertainen viritys ei sisällä mitään oikean Dolby Surround Pro Logic systeemin hienouksista (takankanavien kohinanvaimennus, säädettävä viive), joten tämä yksinkertainen systeemi ei toimi läheskään yhtä hyvin kuin oikea Dolby Surround järjestelmä. Takakaiuttimien kanssa sarjassa olevien vastuksien takakaiuttimimiin aiheuttamat taajuustoiston virheet eivät ole tässä virityksessä yleensä häiritseviä.
Tekniikan maailma testasi vuoden 1998 syksyllä tuon systeemin. Laite mainittiin ihan kohtulliseksi television äänentoiston parantajaksi, mutta ei miksikään hifilaitteeksi. Kommentteja: